Alpentour 2010

Kuvat

2010-07-23T18:20:00.001+03:00

Kuvat alkaa oll järjestyksessä. Yli kolmetuhatta otosta. Joista on raakattu pienempi kirjasto Flickriin, jos muitakin kiinnostaa upeat maisemat, joissa kuljimme. Kuvakirjasto löytyy osoitteesta:
http://www.flickr.com/photos/jukina/sets/72157624438942645/

Tiistai 20.7. Tyylillä Stadiin

2010-07-21T12:43:00.001+03:00

Kolmisen tuntia shoppailimme ja vaeltelimme Salzburgissa ja sitten jo suuntasimme kulkumme autolle. Ilmastoitu auto on aika jees näillä keleillä. Ei mennyt aikaakaan kun sopivan viileä Touranimme syöksyi Autobahnaa kohti Müncheniä. Salzburg sijaitsee aika lähellä Saksan rajaa ja nopeudet nousivat aika suuriksi heti rajan jälkeen. Seurauksena oli tällä kertaa vain yksi nopea paniikkijarrutus kaista loppumisen vuoksi. Muuten ratsumme kulki tasaista 130-140 km/h kohti Münchenin lentokenttää.

Parit pysähdykset teimme matkan varrella. Ensiksi pysähdyimme ihailemaan purjeveneitä (satoja) ja lintuja Chiemseen laineilla. Järveä kutsutaan usein myös nimellä Bayerin meri!

Münchenin lentokentän autonvuokraussysteemi on paras näkemistäni. Autoa vuokrattaessa käydään autonvuokrauskeskuksessa sen firman tiskillä, jolta on autonsa varannut. Sitten halliin hakemaan auto. Palauttaessa se ajetaan yhteiseen palautushalliin, jonne on hyvät opasteet. Kaveri tulee ja tarkistaa auton. Ja eikun tsekkaamaan itseään koneesee. Nopeaa, tehokasta ja toimivaa. Suositellaan! Münchenistä pääsee moneen suuntaan. Ja autoja vuokrataan paljon. Meidän ajaessamme sisään tämä halli oli lähes tyhjä. Ajettuamme automme toiseen päähän hallia ja purettuamme laukkumme autosta, halli olikin jo täynnä palautettuja autoja.

Tsekkasimme itsemme sisään automaatilla, muttemme saaneet lippuja samalle penkkiriville. Viedessämme laukkujamme Drop inniin, kysäisimme mahdollisuutta vierekkäisiin paikkoihin. Meiltä taas kysyttiin mahdollisuutta jäädä koneesta seuraavaan aamuun jos ylibuukkaus käy toteen. Ei käynyt, mutta vapaaehtoisuutemme palkaksi meidät upgradattiin business-luokkaan. Ei paha!

Näin matkamme sain tyylikkään päätöksen. Tarjoilut business-luokassa olivat erinomaiset. Ruokavaihtoehtoja oli useita. Juomaa riitti ja kaikki tarjoiltiin laseista ja posliinisista astioista. Tähän voisi tottua, jos joku maksaisi :)

Matkatavaroita jouduimme hetken Hgin päässä odottelemaan, mutta kaikki löytyivät ja tuliaisetkin olivat ehjiä.

Hieno reissu! Kotona on kuuma!

Tiistai 20.7. Ritareita ja linnoituksia.

2010-07-21T12:26:00.000+03:00

Paikallinen ritari Kunibert vartioi yhden liikkeen edustalla.

Der edle Ritter Kunibert
Mit seinem großen, langen Schwert,
Er wohnte hoch mit seinem Troß
Auf seinem väterlichen Schloß.

Auf seinem väterlichen Schloß
Da wohnte hoch mit seinem Troß
Mit seinem großen, langen Schwert
Der edle Ritter Kunibert!

Einst trank viel Wein der Kunibert
Mit seinem großen, langen Schwert,
Und mit ihm auch der ganze Troß
Auf seinem väterlichen Schloß!

Betrunken ward der Kunibert
Mit seinem großen, langen Schwert,
Und dito auch sein ganzer Troß
Auf seinem väterlichen Schloß!

Da zog der edle Kunibert
Heraus sein langes, großes Schwert,
Und stach sich todt auf seinem Schloß
Und brachte um den ganzen Troß!

Nun spukt der edle Kunibert
Mit seinem großen, langen Schwert
Herum auf's väterliche Schloß
Und dito auch sein ganzer Troß.

Nutzanwendung
O kneipe nie mit deinem Troß
Den Wein im väterlichen Scloß!
Trink' lieber stille ihn allein,
Dann wird's zu deinem Besten sein!

Salzburg on varsinainen joulukaupunki. Erilaisia jouluaiheisia kauppuja löytyi kävelyretkemme varrelta useita. Ne olivat täynnä erilaista jouluaiheista tavaraa. Aika kallistakin. Pyhään perheeseen olisi saanut menemään helposti tuhansia euroja näissä kaupoissa. Siinä olisi tullut seimiasetelmalle aika suolainen hinta.

Kaikkea turistihyörinää sen yläpuolella vartioi majesteetillisesti Salzburgin linnoitus.

Tiistai 20.7. Kauduilla ja kirkoissa

2010-07-21T12:17:00.000+03:00

Salzburgista löytyy mahtavia kirkkoja. Tuomiokirkon ohella Universitätskirche on kuumana päivänä vilkaisun paikka. Jos ei muuten, niin hämärissä kivikirkoissa on usein viileää. Hetken rauha turistikatujen vilinästä.

Kollegienkirche niinkuin sitä toisella nimellä kutsutaan vihittiin käyttöön 1707. Sen alttari on kuin pumpulista tehty. Enkelit leikkivät pumpulipilvissä.

Lähetys on mielessä myös tässä kirkossa. Kirkko on nähnyt monenlaista. Napoleonin valloitusarmeija teki kirkosta heinävaraston. Se on toiminut myös kouluna ja sotilaskirkkona.

Salzburgin tuomiokirkko on rakennettu kolme kertaa l. vuosina 774, 1628 ja 1959. Se on kaupungin ehkä yksi komeimmista arkkitehtuurista taideteoksista, joita kaupungista löytyy lukuisia.

Tuomiokirkon aukiolla järjestetään kuuluisat joulumarkkinat, joihin myös saapuu turisteja laumoittain.

Tiistai 20.7. Mozartin kaupungissa

2010-07-21T11:46:00.000+03:00

Salzburg on Itävallan neljänneksi suurin kaupunki ja Salzburgin osavaltion pääkaupunki. Kaupunki sijaitsee Salzach-joen varrella Alppien juurella. Sen väkiluku on n. 150 000. Salzburg on tunnettu ennen kaikkea Mozartin syntymäkaupunkina, historiastaan ja barokkiarkkitehtuurista.Salzburgin suosiota matkakohteena on lisännyt erityisesti The Sound of Music-elokuva, joka kuvattiin kaupungissa ja sen lähialueilla.

Turistit todellä näkyvät katukuvassa, niin liikkeinä mutta myös väkimäärinä. Opasryhmiä oli niinkuin Venetsiassa ikään. Kadut ja kujat täynnä eri kansallisuuksia. Kamerat räpsivät ja erilaisia turistirysiä oli perustettu eri paikkoihin.

Salzburgin arkkitehtuuri oli hienoa. Vanhat tyylikkäät, hyvin hoidetut talot seisoivat toinen toistensa vierellä.

On arvioitu,että vuosittain jopa yli 300 000 turistia käy Salzburgissa yksinomaan Sound of Music -elokuvan takia. Kaupunkiin pääsee junalla Münchenistä (150 km) kauniiden vuoristomaisemien kautta. Pääkaupunkiin Wieniin on 300 km.

Mielenkiintoinen ovikello Salzburgissa. Eri huoneistoihin menee suoraan vaijeri, joka kilisuttaa kelloa. Huoneistot ovat varmasti isoja, kun talossa oli vain neljä soittokelloa. Mitenkähän usein turistit noista vetävät?

Kävellessä löytyi muutama torikin, joissa turistikrääsän lisäksi myytiin ihan vihanneksia ja kukkia. Tässä maustekaupoilla Universitätskirchen torilla.

Tiistai 20.7. Kotimatkalle Salzburgin kautta

2010-07-21T11:23:00.000+03:00

Pakkasimme automme, maksoimme neljän yön yöpymiset aamiaisineen (184 e) ja hyvästelimme emäntämme. Hyvä paikka oli majoittua. Navigaattoriin suunnaksi Salzburg ja eikun menoksi aurinkoisessa säässä. Seikkailimme vähän vaihtoehtoisilla reiteillä navigaattorin avulla. Pieniä kyliä ja kapeita teitä.

Lopulta navigaattori vei meidät Salzburgin Park+Ride-alueelle. Systeemi on rakennettu helpottamaan suositun turistikohteen parkkiongelmia. Kaupungin sisääntuloväyliltä löytää nämä parkit. Parkkilippu päiväksi ja viiden ihmisen päivälippu julkiseen liikenteeseen kustantaa kympin. Toki keskustastakin löytyy maksullisia paikkoja. Mutta niiden etsimisessä männöö hermo äkkiä.

Eikun rollikkaan. Numerot 3 ja 8 vievät parkkipaikalta suoraan Salzburgin vanhaan kaupunkiin. Sisäänajettaessa otetaan portilta tiketti parkkia varten ja sitten portilla olevasta toisesta koneesta samaisella tiketillä ja kymmenellä eurolla se oikeus julkiseen liikenteeseen. Samalla on parkkikin maksettu ja ulosmentäessä tökätään tiketti vaan portin koneeseen ja pääsee autolla ulos. It's so simple! Lippuja EI tarvitse leimata bussissa enää, jota ei tiennyt bussikuskikaan vaan yritti tunkea kanssaturistien lippua koneeseen bussissaan kunnes luki asianlaidan tiketistä.

Maanantai 19.7. Näkemiin Dachsteinille

2010-07-20T00:01:00.001+03:00

Vuoret täällä Dachsteinissa ovat erilaisia kuin Tirolissa. Muodot ja värit ovat erilaisia kun niitä alkaa tarkemmin vertailemaan. Gosauseen luona vuoret tuntuvat nousevat kohtisuoraa ylöspäin ihan vierestä. Pilvet tarttuvat huippuihin ja saavat aikaan mystisiä sumuisia vuoria. Täällä syntyvät ja elävät myytit, tarut ja sadut.

Näillä vuorilla sielu ja silmä lepää. En tiedä mikä näissä maisemissa viehättää tai rauhoittaa. Onko se vuorten majesteetillisuus, jonka edessä omat ongelmat tuntuvat pieniltä. Onko se hiljaisuus, joka vuorilla on käsin kosketeltavaa? Onko se laajat, pitkälle kantavat näkymät, jotka opettavat katsomaan omaa nenäänsä pitemmälle. Joka tapauksessa tänne sieluni halajaa ja täälle se myö lepää. Loma vuorilla on todellista lomaa, jossa omat pienet murheet jäävät taakse.

Nämä maisemat tartuttivat aikanaan 1985 Alppikuumeen. Sen jälkeen on nähty korkeampia huippuja, kauniimpia laaksoja mutta silti kuume ei ole parantunut. Tänne haluaa uudelleen. Aina löytää uutta vanhoista paikoistakin.

Ylhäältä palattuamme palkitsimme itsemme maittavalla päivällisellä Gosauseen rannalla. Gulashkeittoa, lihavalikoima ja päälle Ice Coffeet...ei voisi päivä taittua paremmin. Mitä nyt kortti ei kelvannut ravintolassa ja Juha autoile Gosauhun pikapankille käteistä nostamaan Maren odotellessa panttina järven rannalla. Kaikissa paikoissa täällä kortti ei käy ja rahaa ei pääse repimään seinästä ollenkaan samalla tiheydellä kuin kotomaassa. Kannattaa siis varautua valuutalla.

Se oli siinä viimeinen kokonainen matkapäivä ulkomailla. Mieli alkaa jo suuntautumaan Suomeen.

Maanantai 19.7. Pieni leveäsuinen litteä sammakko

2010-07-19T23:45:00.000+03:00

Kulkureitillemme oli eksynyt yllättävän paljon sammakoita, joista oli tullut litteitä. Siitä taas muistui mieleen vanha huono vitsi: Mitä sammakko sanoi toiselle niiden ylittäessä autotietä? Varo aut....lits! Johon toinen: Mit...läts!

Nousua isolta Gosaujärveltä Hinterer Gosauseelle on parisataa metriä ylöspäin, joten aikamoista punnertamista oli välillä mäissä. Keuhkot joutuivat koville ylämäessä ja polvet alamäessä. Vaellussauvoista on yllättävän iso etu. Sauvakävelyä täällä on harrastettu paljon aikaisemmin kuin se "keksittiin" Suomessa. Nordic Walking niinkuin sitä englanniksi kutsutaan on myös täällä suosittua. Tosin hiipumaan päin tasamaalla. Vuorilla sauvat on lähes jokaisella. Useinmiten yksi, mutta usein myös kaksi.

Lopuksi saavuimme yhdelle päivän etapeista, Holzmeister Almille, jossa nautimme hieman juomaa ja juustoleivän. Mikös siinä oli puheensorinassa istuskella. Isännällä oli kauheen kokoinen tarjotin, millä kuskasi virvokkeita vaeltajille. Varmaan neljä kertaa suomalaisen tarjottimen kokoinen.

Yksi talon erikoisuus oli Buttermilch, eli vastalypsetty täysmaito. Talon lehmät olivat siinä vieressä olevalla niityllä. Vieraat kävivät niitä kuvaamassa ja lehmät olivat varsin kiinnostuneita kansainvälisistä seikkailijoista. Vähän jopa liian kanssa. Seikkailijat vetäytyivät diplomaattisesti takavasemmalle.

Edellisten päivien ukkoskuurot olivat saaneet vuoristopurot elämään. Pieniä ja isompia puroja valui vuorilta alas järveen. Niitä ihastelimme paluumatkalla. Puroista ja putouksista lähtee muuten aika iso ääni. Kohina voimistuu veden lähestyessä ja saattaa kuulua laakson poikki toiselle rinteelle yllättävänkin voimakkaana.

Palailimme Gosauseen toista puolta lähtöpaikkaamme Gosauseen rannalla olevalle majatalolle. Aika paljon kertyi taas askelia mittariin, 26 000 alppiaskelta.

Maanantai 19.7. Alppitikkaat

2010-07-19T23:20:00.000+03:00

Reittimme varrelta löysimme erinomaisessa kunnossa olevan ja hienosti rakennetun kiipeilyradan. Laserer Alpin Steig. Ylhäällä vuorella oli ihan oikeakin reitti. Tämä järven rantakallioon rakennettu oli harjoittelua varten. Ei ollut valitettavasti valjaita mukana. Toki olisi voinut tilata opastuksen.

Reitin kulun näkee tästä järven vastapäiseltä rannalta otetusta kuvasta. Kysymys on siis kallioon kiinnitetyistä askelmista ja varmistusjärjestelmästä. Ei ole siis varsinaista kalliokiipeilyä vaan extremeä. Ihan adrenaliini tuossakin liikkuisi. Välillä radalla mentiin highropella, välillä askellimilla ja osoittain myös teräsköysitikkailla.

Aika makeaa olisi näissä maisemissa tuota kokeilla. Pitäisi olla kuitenkin oikeat välineet mukana. Teräsköysitikkaita laskeuduttiin ylhäältä alas järven tasolle ja siitä sitten sivuttain lähtöpaikkaan.

Askelmat oli kiinnitetty kunnolla kallioon ja koko reitin matkalle oli kiinnitetty varmistusvaijeri, johon valjaissa kiinni olevat slingit hakasilla kiinnitetään. Putoamisen sattuessa valjaat estävät kohtalokkaan putoamisen. Raapaisuja kalliosta kyllä voi saada ja staattisena ratkaisuna slingi voi nykäistä pudotuksessa aikalailla.

Reitille pääsi kuka vaan sekä milloin vain. Se ei ollut mitenkään suljettu vaan polulta pääsi halutessaan samantien kokeilemaan reittiä. Epäilisin, että joku oli vuosi sitten reittiä yrittänyt kokeilla ilman asianmukaisia välineitä kohtalokkain seurauksin. Pieni hautakivi oli muistuttamasta siitä, että kiipeily ei ole uhkarohkeiden puuhaa, kuten Veikka Gustafsson on todennut. Riskit on tiedettävä ja niihin on varauduttava.

Maanantai 19.7. Kolmen kirkon kylä

2010-07-19T22:58:00.000+03:00

Gosau on kolmen kirkon kylä ja siitä erikoinen paikka, että se on siis hyvin katolisessa maassa luterilainen kylä. Uskonto on perinteisesti mennyt kylittäin. Myös Saksassa ja siellä mitä etelämmäksi on tultu, sita katolisemmaksi on mennyt. Täältä löytyy myös Bayerin luterilaisen kirkon lomakoti (ihan niinkuin vinkiksi sinne kotimaahan): Haus Leopold

Gosau on viehättävä kylä. Aika pieni. Muutama kauppa, pankki, huoltamo ja melkein joka talossa Zimmer Frei.

Alue on erinomainen talviurheilupaikka. Lumivarmakin. Täällä otettiin ensimmäisen kerran elämässä tuntumaa Alppeihin hiihtolomalla 1985. Silloin tosin asuttiin Bad Goisernin puolella, mutta päivittäin lähdettiin Gosaun kylästä laskettelemaan Annabergiin ja Russbachin suuntaan. Seitsemän kilometrin mittaiset rinteet olivat huimat suomalaisiin rinnepituuksiin tottuneelle.

Päivän retkemme suuntautui Gosauseelle, joka sijaitsee hieman Gosaun ulkopuolella. Järven ympäri kiertää hyvin hoidettu vaellustie. Ilmakin oli sopivan puolipilvinen. Ei liian kuuma, ei liian kylmä.

Gosausee on 931 m korkeudessa sijaitseva, 1,8 km pitkä ja 0,5 km leveä alppijärvi. Syvimmältä kohdaltaan järvi on 82 m. Kesällä järvi kaikesta huolimatta lämpeää n. 20 asteiseksi joten se on mainio uimapaikka. Vesi on todella kirkasta ja pohjan näkee aika syvältä. Gosauseen takana on Hinterer Gosausee, joka on pienempi 800x600 m ja "vain" 36 m syvä. Pienempi järvi sijaitsee ylempänä 1154 m korkeudessa.

Niin kansainväliset seikkailijat lähtivät "vaellukselle" kohti Hinterer Gosauseetä. Paljon oli muitakin matkalla eri maista, ainakin sisarkansan Unkarin, väkeä tavattiin matkalla. Ja paljon tsekkejä, mutta niillä oli prahat loppu.

Sunnuntai 18.7. Kierroksen päätös

2010-07-18T23:21:00.000+03:00

Viimeinen kohteemme oli Traunseen rannalla sijaitseva Traunkirchen. Sen kalliolla oleva kirkko on upean näköinen näin harmaassakin säässä.

Itse järvi on osittain jyrkkäseinäisten vuorten puristuksessa, joten tunnelit kuuluvat asiaan kylää lähestyttäessä. Pienessä kylässä olivat keskustan parkkipaikat olivat täynnä, joten parkkeerasimme auton muutama sata metriä eteenpäin.

Kävelimme luostarin rantaan jossa sorsa emo komensi poikuettaan. Hyvin olivat poikaset jo tottuneet ihmisiin ja ymmärsivät mistä ruokaa saa. Meillä ei valitettavasti ollut mukana yhtään leivän muruja. Alkoi olla myös meillä aika saada jotain kuvun alle.

Kävelimme hetken aikaa järven rantamia, jonka jälkeen suuntasimme askeleemme Klosterstubeen snitzeleille. Alkukeitto lämmitti mukavasti ja Snitzeli maistui. Oli aika iso annos. Nälkä lähti hyvin.

Ruokailun jälkeen suunnistimme kalliolla olevalle kirkolle mäkeä ylös. Onneksi ei ruoka painanut liikaa alaspäin.

Kirkosta löytyi historiaa vähän kauempaakin. Nimittäin roomalaisajalta oleva kivipää. Itävallanhan kautta roomalaiset omalta niemimaaltaan kulkivat kohti pohjoista. Samoin myös kristinusko valui samoja solia kohti pohjoisen barbaareja.

Niin lopulta suuntasimme askeleemme kohti autoa ja paluumatka Gosauhun alkoi. Alkumatkan ja loppumatkan palailimme omia jälkiämme, mutta paluumatkallekin riitti tuntemattomia osuuksia. Huoltamon shopin kautta saavuimme Gamjägerien talolle jo hyvissä ajoin seitsemän aikaan. Vähän välipäivä tämä oli, mutta aika paljon siinäkin oli mielenkiintoista nähtävää. Katsotaan millaisen sään maanantai tuo tullessaan. Säätiedotukset ainakin lupailevat aurinkoa. Ja se tietäisi matkaa ylös vuorille.

Sunnuntai 18.7. Lomajärvillä

2010-07-18T23:00:00.000+03:00

Järvialueet tuntuvat olevan itävaltalaisten suosiossa. Alueen campingalueet olivat aikatavalla täynnään, mutta ulkolaisia autoja näkyi huomattavasti vähemmän kuin vuorialueilla. Mondsee ja Attersee ovat molemmat hieman matalimpien kumpujen aluetta, joten ilmeiseti se viehätää muitakin kuin näitä kahta satunnaista matkailijaa. Sukeltajia näimme järvilla myös paljon. No, sen verran kirkkaita vedet näissä järvissä oli, etten ihmettele yhtään.

Atterseeltä oikaisimme suoraan Weißenbacher-Bundestrassea Unterachtista Ebenseehen. Ihmettelimme kun tien varrella oli paljon autoja parkissa kunnes tajusimme tien suuntaisesti kulkevan joen. Se on ilmeisen kalaisa, koska porukkaa oli kalassa, mutta myös ihan sunnuntaita viettämässä.

Mekin pysähdyimme yhdelle levikkeelle, josta taiteilimme itsemme rotkon reunalle kuvaamaan vuolaana virtaava pikkujokea.

Levikkeellä oli asianmukaisesti kappeli, joka oli omistettu Madonnalle.

Jatkoimme rotkolta hetken matkaa eteenpäin ja pysähdyimme uudelle levikkeelle, josta pääsi ihan joen varteenkin. Mare keräsi pakolliset kivet mukaansa. Niitä kertyy aina matkoilamme. Halpoja matkamuistoja, kunhan ei kerää liikoja niin että kilot ylittyy matkatavaroissa.

Ebenseen lähistöllä kavelimme hetken aikaa putoukselle, kun bongasimme sen tienviitasta ja hetken mielijohteesta kurvasimme sinne. Ei ollut ihmeellinen putous, mutta kylä sen ympärillä seinämaalauksineen ihan mielenkiintoinen. Jatkoimme kuitenkin aika nopeasti kohti Traunkircheniä.

Sunnuntai 18.7. Mukamas Mozartin kylä

2010-07-18T22:43:00.000+03:00

Ensimmäinen varsinainen pysähdyksemme tapahtui St. Gilgenin piktoreskissa kylässä. Pienen pyörimisen jälkeen löysimme (maksullisen) parkkipaikan kylän laitamilta. Sieltä käpyttelimme keskustaan ja katselimme kauppoja sekä turistien hyörintää.

Kylässä on sellaiset 3700 asukasta. Ja paljon turisteja. Pieniä risteilyaluksia suuntaa kylän satamasta Wolfgangseelle.

Nimensä kylä on saanut pyhimyksen mukaan, Pyhä Aegidius (Lat., Saint Giles, engl.)

St. Gilgen on julistautunut Mozartin kyläksi, vaikka Amadeus ei ole koskaan edes käynyt kyseisessä paikassa. Hänen isoäitinsä työskenteli siellä, Mozartin äiti syntyi siellä ja sisar muutti avioiduttuaan myös sinne. Joten jotain kontakteja kylällä sentään suureen säveltäjään on. Ja siitä täytyy repiä kaikki irti. Amadeushan on yksi Itävallan kuumimmista turistijutuista.

Nyt olisi saanut nahkapöksytkin. Taitaisi käyttö olla vain aika vähäistä. Ei paljon kotomaassa paukuteltaisi.

Hattu sentään tarttui Juha matkaan, säätä ja rullausta kärsivä huopalierihattu Suomen syksyn säihin. Pakolliset hattumerkitkin ostettiin. Taas tulee merkkihattuun lisää grammoja. Painaa jo aika paljon.

St. Gilgenistä matkamme jatkui seuraavalle järven suuntaan nimittäin Mondseelle.

Sunnuntai 18.7. Harmaa sunnuntai ja järvikierros

2010-07-18T22:27:00.000+03:00

Sunnuntai avautui harmaana Itävallassa. Lämpötila oli laskenut selvästi ja fleeceä joutui aamiaisen jälkeen vetämään ylleen. Tuodaankohan nämä viileät ilmat Suomeen tullessamme.

Päätimme lähteä autoilemaan, kun vuorille ei tässä kelissä juurikaan kannata nousta. Lähistöllä on monta mielenkiintoista ja kaunista järveä kylineen.

Matkareitiksi aamulla suunnittelimme seuraavan Google Mapsin avulla: Bad Goisern, Bad Ischl, St. Gilden, Mondsee, Unterach am Attersee, Dorf, Traunkirchen am Traunsee, Ebensee ja takaisin Gosauhun. Pikkasen reitti muuttui matkan aikana ja kuljimmekin suoraan Weißenbacher-Bundestrassea Unterachtista Ebenseehen. Tosin sekin oli mielenkiintoinen kapeine jokineen. Tuntui olevan kovasti itävaltalaisten mieleen. Sen verran siellä oli tienvarsilla autoja, kalastamassa, piknikillä, retkeilemässä jne. mutta siitä myöhemmin lisää.

Pysähdyimme heti alkumatkasta Halstätter seen rannalle. Emäntämme oli juuri aamulla kertonut kuinka alueesta on muodostunut tsekeille mieluisa alue. Kuinka ollakkaan levikkeellä oli bussilasteittain tsekkejä, joka ottivat bussin tavaratilasta esille maastopyöriään. Näimme myöhemmin päivällä saman porukan lastaamassa pyöriään takaisin. Emännän mukaan tsekkituristeista on ollut paljon harmia. Roskaavat rajusti, nukkuvat busseissaan, eivät paljon käytä palveluja jne. Kuullostaa jotenkin tutulta. Toivottavasti muuttuu. Levikkeellä pari nokikanaa ja joutsen tulivat tervehtimään matkalaisia.

Merimies Eevert Taavitsainen pääsi kokeilemaan uutta onkeaan ja kalaonneaan muiden Halstätter Seellä kalastavien ukkojen kanssa. Tällä kertaa kalaa ei tullut, mutta Eevertin mielestä pari kunnon nykäisyä ainakin oli.

Lauantai 17.7. Luolamies ja -nainen

2010-07-18T21:20:00.000+03:00

Kabiinien väliasemalta pääsee Krippensteinin luolamaailmaan. Ensimmäiseksi haimme lippuluukulta ajan Mammuttiluolan sisäänmenoon. Pääsimmekin saman tien seuraavaan ryhmää. Eikun menoksi ja vuoren kuvetta kiipeävää polkua kohti luolan suuta.

Luolan suulla odottelikin pieni joukko sisäänpääsyä luolaan. Ukkonenkin jyrähteli. Luoliin pääsee vain oppaan johdolla. Sinne nimittäin voi eksyä. Ja jäädä vaikka pimeään. Mammutti luolassa on pituutta 60 km. Luit oikein kilometriä. Luolissa tutkijat viipyvät vain viikon kerrallaan, johtuen kannettavan tarpeiston rajallisuudesta sekä uupumuksesta, joka on seurausta unen puutteesta ja kylmyydestä. Luolissa on tasainen noin 2 asteen lämpötila. Eipä aikaakaan kun opas avasi rautaoven, joka vei luolaan. Opastus oli saksaksi, mutta pääkohdat oli käännetty usealle kielelle erillisiin laminoituihin vihkosiin.

Luolat ovat täysin luonnon muovaamia. Vain portaat ja kaiteet on lisätty. Tietysti myös valaistus, jota opas sytytteli ja sammutteli ryhmän edetessä.

Luolan reitti oli noin kilometrin ja kesti n. 50 minuuttia. Nousua ja laskua oli. Osa käytävistä oli kapeita ja älillä taas kuljettiin suurissa luonnonhalleissa.

Ihan näin vaikea reitti ei ole, mutta tämä on tapa, jolla luolan tutkijat kulkevat uusilla tutkimattomilla ja kartoittamattomilla reiteillä.

Luolia on tutkittu jo vuosikymmeniä, 1900-luvun alusta. Luolaston korkeus on 1190 m. Mammuttiluola sijouttuu näin noin sijalle 30 luolien koko- ja korkeuskisassa. Luolissa vierailee 150 000 turistia vuosittain.

Mammuttiluolakierroksen jälkeen kiiruhdimme sateessa takaisin kabiiniasemalle 15 minuutin polkua pitkin, saadaksemme samantien ajan myös Jääluolaan. Sen suuaukolle kiipeäminen olikin sitten rankempi juttu. Ainakin keuhkoille.

Samantien kun saavuimme luolan aukolle opas kehotti ryhmäämme sisälle luolaan. Jääluolassa on koko ajan lämpötila nollan alapuolella. Mahtavat jäätyneet veden taideteokset täyttivät isot ja pienet luolat reittimme varrella. Jääluolassa kiivettiin vielä enenmän kuin Mammuttiluolassa.

Hienoja paikkoja molemmat. Aika kovassa sateessa juoksimme ensin kabiinille ja sitten vielä ala-asemalta autolle. Olimme jättäneet auton varsin kauas puiden varjoon, ettei se lämpeäisi liikaa päivän aikana. Ei lämmennyt ainakaa siinä rankkasateessa.

Palailimme Gosauhun pienessä sateessa ja suuntasimme kohti kauppaa iltapala mielessämme. Eihän kauppa ollut enää auki, koska oli yllätys yllätys lauantai. No, ei muuta kuin paikalliseen ravinteliin iltaruokaa haukkaamaan. Olipas hyvä illallinen. Keittoa, hyvät liharuuat ja kahvit päälle. Hyvä oli ajella kämpille blogia päivittämään. Vuoret olivat kietoutuneet pilviverhoihin ja sataa ropsautteli aika ajoin. Päivän tapahtumat mielessä oli hyvä käydä nukkumaan.

Lauantai 17.7. Pienet kahvit vuorella

2010-07-18T12:13:00.000+03:00

Palatessamme kohti kabiinien yläasemaa ylitsemme ja ohitsemme suhahteli riippuliitäjiä. Välillä lähdöt epäonnistuivat ja purje piti levittää uudelleen rinteeseen. Mahtaa olla melkoinen tunne ja adrenaliinishotti liitää näissä maisemissa vuorelta alas laaksoon. Matkaa kertyy ihan erilailla kuin kotomaassamme ja nostetta tulee kummasti vuorenrinteiltä. Laskeutumispaikkoja on sitten taas vähemmän kun laakso saattaa olla kapeahkokin.

Siirryimme sulavasti tauolle Lodgeen eli rinnekahvilaan. Terassilla oli mukava nauttia kolpakolliset juomaa (Kräuterlimonade ja mineralwasser) sekä Germknödel l. itävaltalainen luumupulla vaniljasoosin kera ja pienet capucinot päälle. Nam!

Terassilta aukesi huikea maisema Krippensteinin alueelle. Hienoja vaelluspolkuja kulki pitkin poikin vuorialuetta. Kauniimmalla ilmalla olisi näkynyt myös korkeimmat huiput. Nyt ne vilahtelivat aika ajoin näkyviin auringonpaisteeseen pilvien lomasta.

Alkoi ollakin jo aika laskeutua alemmas kabiinien väliasemalle ja siirtyä taivaan alta maan alle eli luoliin. Dachsteinin Höhlewelt eli luolamaailma oli meille molemmille uusi tuttavuus vaikka Juha alueella olikin kauan sitten vieraillut.

Lauantai 17.7. Viisi sormea

2010-07-18T11:49:00.000+03:00

Löytyi huikea näköala paikka, 5 fingers, viisi pudotuksen päälle rakennettua kävelysiltaa. Kuin viisi sormea. Jokainen sormi oli vähän erilainen. Yhdessä oli taulunraamit, yhdessä lasi pohja, yhdessä kaukoputki jne.

Aikas huikea tunne kun jalkojen alla oli 400 m suora pudotus. Seurasimme kun lähes jokainen vierailija asteli silloille varsin varovasti. Erä japanilainen rouva kieltäytyi kokonaan menemästä sillalle, vaikka tarjouduin ottamaan kuvan. Tunne oli sellainen jalkojen alla, vaikka sillat olivatkin hyvin tehty. Hieno paikka hyvällä säällä kuvailla ja tutkia maisemia.

Hetken kuluttua paikalle pörräsi parempia tai ainakin paksulompsaisempia turisteja helikopterilla. Aika kiireisen turinstin homma. Pörähtää kopterilla huipulle, vähän ympyrää ja takaisin alas. Huippu nähty. Vilkuttivatkin meille kuolevaisille tuolta yläilmoista. Tosin kyllä varmaan sieltäkin oli hienot näköalat.

Kyllä Halstätter Seetä kelpasikin katsella ylähäältä käsin. Sielu kyllä lepää näissä maisemissa kunnolla. Maisema on erilainen kuin Tirolissa, mutta yhtä kaunista. Maasto on ehkä rehevämpää ja puut isompia. Jylhyyttä löytyy täältäkin runsaasti. Leveämmät laaksot ja järvet tuovat oman panoksensa tähän kauneuteen.

Lauantai 17.7. Ylös on vaeltajan mieli

2010-07-18T11:15:00.000+03:00

Aurinko paistoi ja niin sitä taas mentiin. Nimittäin kohti korkeuksia. Ensin parilla kabiinilla. Ostettiin Krippensteinin Jubileum Ticket (33 e/henk), jolla pääsee rajattomasti kabiineilla, molempiin luolaan ja vielä muistokuva kaupan päälle.

Yläasemalta 2700 m korkeudesta lähdettiin kävelemään kohti näköaloja. Keuhkot oli taas kovilla. Krippensteinissa polut ovat erinomaisessa kunnossa vaikka pyörätuolilla kulkea. Esteettömyys on hoidettu täällä hienosti. Vähän oli huiput pilvessä, mutta aurinko paistoi. Joten mikä oli nauttiessa.

Ylhäältä oli mahtavat näköalat Halstattiin ja järvelle. Itseasiassa aika kauas. Pilviä kulki välillä alapuolellakin, mutta ei haitannut juurikaan näkyvyyttä. Utu peitti kauimmaisia huippuja, joten iahan 100% näkyvyys ei ollut. Tosin myös perpektiiviä tuli mukaan kuvioon.

Meidän kanssamme kabiineihin sulloitui aika joukko todella isoja reppuja kantavia henkilöitä. He osoittautuivat riippuliitäjiksi, jotka levittivät lentolaitteensa rinteelle ja yksi toisensa jälkeen ottivat vapaakyytiä alas laaksoon.

Lauantai 17.7. Kohti Krippensteinia

2010-07-18T09:51:00.000+03:00

Lauantaiaamu aukesi aurinkoisena Gosaun kylässä. Hyvin untuva tyynyissä ja -peiton sisässä nukutun yön jälkeen isäntäperhe oli kattanut maittavan aamiaisen alakerran ruokahuoneen pöydälle. Aamiaisen aikana ystävällinen isäntä kertoi meille alueen aktiviteeteistä ja mahdollisuuksista. Antoi esitteitä ja jutteli mukavia. Kiva paikka tämä majapaikkamme. Suositellaan jo ensimmäisen yön perusteella.

Talon piha on täynnä kukkia ja puutarhapatsaita. Pari muutakin pariskuntaa on majoittunut kanssamme Gemsjägereiden katon alle.

Päätimme suunnata kulkumme kohti Halstätter Seetä ja Krippensteinia. Järvi on yksi Itävallan kauneimmista paikoista. Jos näet palapelin jossa on kuvattu itävaltalainen kylä järven rannalla, niin useinmiten se on juuri Halstatt.

Halstatt sijaitsee aivan vuoren ja järven välissä. Tie joutuu kulkemaan tunnelissa kylän ohitse. Halstadtissa on myös vanha suolakaivos, jonne voi mennä tutustumaan. Nyt se sai jäädä toiseen kertaan, kun suuntasimme kulkumme kohti Krippensteinia. Sää oli aivan liian hyvä laaksossa oleilemiseen. Ylös vuorille!

Perjantai 16.7. Grossglocknerin ylitse, ainakin melkein

2010-07-18T01:53:00.001+03:00

Itävallan puolelle tultuamme hieman arvoimme lähdemmekö kiertämään Grossglocknerin alppitien kautta. Matkaa tulisi aika tavalla lisää vaikka samalla suunnalla oltaisiinkin. Varsinkin tunneissa. Sää oli kuitenkin niin hyvä, että puhelin käteen ja soitto seuraavaan majapaikkaan, että saavumme myöhään. Se tuntui olevan ok, joten navigaattoriin uusi suunta eli Höhetauernin luonnonpuisto ja Grossglockner.

Maisemat palkitsivat nopeasti päätöksemme. Vuoret alkoivat kohota ympärillämme ja auto alppitiellä. Viehättävät kylä kuten Heiligenblut, tarjosivat parasta alppimaisemaa. Olkapäät saivat taas jumppaa kun kehrejä kierrettiin. Tie oli huomattavasti parempi kuin aikaisemmilla alppiteillä. Leveä ja hyvin hoidettu. Tiemaksuun sai maisemien lisäksi muutakin katetta.

Nousimme aina Grossglocknerin jäätikölle saakka. Grossglockner (saks. Großglockner) on Itävallan korkein vuori: 3 798 metriä. Grossglockner sijaitsee Kärntenin ja Itä-Tirolin rajalla, ja se on Glockner-ryhmän korkein huippu Hohe Tauernin vuorijonossa, joka siis kuuluu Alppeihin. Reitti sinne tekee pienen piston suorasta reitistä, mutta se kannattaa tehdä. Näköalapaikalla on parkkipaikkoja ihan hallissa. Alueella voi vaellella ja kabiinilla pääsee laskeutumaan ihan jäätikölle saakka. Me ihailtiin tällä kertaa ihan currywurstia nauttien upeasta alppimaisemasta näköalaterassilla.

Kun lähdimme jäätiköltä luulimme homman olevan siinä. Kissan viikset sittenhän se vasta alkoi. Kun suuntasimme kohti Gosauta, niin jäätikön jälkeen maisemat senkuin paranivat. Solan huipulla ajoimme tunnelin läpi (rakennettu 1930-lla). Sen jälkeen pistäydyimme vielä näköalatasanteella, kuvailimme, pysähtelimme, kuvailimme hiipuvassa auringon valossa.

Laskeuduimme vuorijonon toiselle puolelle laaksoon ja suuntasimme kulkumme kohti seuraavaa majapaikkaamme Gosauta. Se on Ylä-Itävallassa sijaitseva hieman alle kahdentuhannen asukkaan kunta. Sen pinta-alasta 58,9% on metsää. Gosau on yksi harvoista luterilaisista alueista Itävallassa. Kunta kuuluu myös Salzkammergutin alueeseen, mikä on tunnettu vilkkaasta turismista. Krippenstainin vuoristoalue ja Hallstatin tunnettu kylä järvineen ovat lähellä. Saavuimme perille illan hämyssä. Hieman taloa etsiskeltyämme (soitto ja kyselyt auttoivat) hyvin ystävällinen vanhempi Gamsjägerin pariskunta otti meidät vastaan ja asetuimme taloksi uuteen tukikohtaamme.

Perjantai 16.7. Venetsiasta vuorille

2010-07-18T01:30:00.000+03:00

Hotellimme maukkaan aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme, otimme ne kantoon kujia pitkin (ja hiki virtasi 37° asteen lämmössä) ja suuntasimme kulkumme Rialton Vaporetto-asemalle.

Hyppäsimme Vaporetto number Duoon ja matkamme suunta oli Tronchetton parkkihalli. Vesibussin (täyden sellaisen) kannelta heittelimme hyvästit Venetsialle.

Emme ehtineet tutustua People's Moveriin, venetsialaiseen uutuuteen eli junaan, joka kuljettaa viidessä minuutissa porukkaa Tronchetton parkkihallila Piazzale di Romalle. Nimittäin myös Venetsialaiset säilyttävät autojaan parkkihalleissa, kun kadun varteen niitä on hieman vaikea parkkeerata. Tai ainakin ottaa uudelleen käyttöön. Kaikkilla ei ole James Bondin sukeltavia autoja.

Siellähän se Tronchettossa VW meitä kiltisti häkissään jo odotteli. Oli aika mukava muuten lähteä liikkeelle ilmastoidulla autolla kun lämpötila huiteli siellä missä se oli huidellut pari päivää. Puhallin täysille ja olotila muuttui siedettäväksi.

Eipä aikaakaan kun autostrada jo lauloi alla. Mitä nyt yhdet ylimääräiset kierrokset tuli otettua Piazzale di Roman kautta. No, nähtiinhän sitten sekin härdelli.

Moottoritiet ovat maksullisia niin Italiassa kuin Itävallassakin. Italiassa tiemaksut maksetaan tietulleissa. Kun ajat maksulliselle moottoritielle, otat lipun automaatista niinkuin parkkihallissa ikään ja maksat toisessa päässä sen mukaan mitä olet ajanut. Meillä maksoi 13 ekee ja risat kun matkasimme Venetsiasta Udinen kautta Itävaltaan. Siellä taas pitää ostaa tarra tuulilasiin. Olimme ostaneet yhden tarran jo lomamatkamme alussa, mutta vain kymmeneksi päiväksi. Joten Italian ja Itävallan rajalla ostimme uuden tarran VW:n tuulilasiin. Poliisi muuten tarkkailee, onko se liimattuna. Kaksi kymmenen päivän tarraa on halvempi kuin seuraava pituus eli parin kuukauden tarra.

Rekkaralli helpotti mitä lähemmäski tulimme Itävallan rajaa. Vuoret putkahtivat näkyviin varsin äkisti. Ja kuinka ollakkaan ystävämme tunnelit tulivat jälleen kuvaan mukaan. Tunnelijuttuja oli taas vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tunneleita taas enemmän.

Torstai 15.7. Maleskellen Calleja pitkin

2010-07-18T01:07:00.000+03:00

San Marco oli todella kuuma. Se suorastaan hehkui lämpöä. Sivukujilla varjoissa oli viileämpää. Joissain lämpenevän ilman aiheuttama tuulenhenkäys oli jopa mielettyvää. Huudot ja hälinä seurasivat meitä kun Muranosta palattuamme päätimme kiertää hieman turistireittiä hotellille.

Kuljimme Campo Stanta Stefanon kautta koukaten takaisin hotellille. Ja aina löytyi uusia puolia Venetsiasta. Sitä voi kiertää kävellen ja seikkaillen päivätolkulla ja aina löytää uusia puolia. Mielenkiintoinen kaupunki. Mitähän tuonkin portin takana on?

Venetsiassa kannattaa olla tarkkana. Erilaista taidetta, museota ja historiaa löytyy niin että heikompaa hirvittää. Ylös, sivuille ja jopa taakseen kannattaa vilkuilla, koska mahtavat rakennukset saattavat olla piiloutuneina kulman taakse. Yhä uudet aukiot, pienet ja suuret, yllättävät matkalaisen tuon tuostakin.

Aikaa kuluu jo kävellessä. Saatika jos tutustuu museoiden ja kirkkojen mittaamattomaan taideaarteiden paljouteen. Jo yhdessä kirkossa saa tunteja helposti menemään, saati sitten jos tavoitteena olisi tutustua kaikkiin 26 keskeisimpään! Valintaa joutuu matkalainen valitettavasti tekemään. Ja raakasti. Aika on rajallinen käsite.

Käyhän se omallakin gondolallakin. Vastaamme souteli yhdessä kanaalissa perhe merikajakeilla. Mistä lienee tulleet menopeleillään. Varsi vaarallistakin puuhaa saattaa olla, koska lastiveneiden ja vesitaksien kuljettajat eivät ole tottuneet mokamaan ilmiöön.

Suihkun (taas kerran) jälkeen suuntasimme illalliselle. Randomina löysimme mukavan trattorian, jonka yläkerrassa nautimme kansainvälisessä seurassa maittavan illallisen pitkällä kaavalla.

Illallisen jälkeen vielä maleksimme San Marcolle ja hyppäsimme Vaporettoon. Se vei meidät jälleen kerran Rialtolle. Ilta laskeutui Venetsiaan.

Hotellin respasta tilasimme nukkumaan mennessä vielä viimeiseksi Venetsian aamuksia l. perjantaiksi aamiaisen.

Torstai 15.7. Muranon lasimestareiden vieraina

2010-07-18T00:49:00.000+03:00

Aamulla nautimme aamiaisen hotellimme läheisessä ravintolassa. Itseasiassa samassa, jossa olimme edellisenä iltana nauttineet illallisen. Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä Muranon saarelle lasimestareiden oppiin ja hyppäsimme Vaporettoon Nummer Uno, joka vei meidät hienoa kiertoreittiä ympäri Venetsian ja Buranon hautausmaasaaren kautta Muranoon. Koko Venetsian edustalla oleva saari on erikoistunut lasiin. Ja maailmankuuluun sellaiseen. Kyllä mestarit olivat taitavia. Vierailimme lasitehtaassa ja näimme kuinka kaunis kannu syntyi puhaltamalla sekä kuinka lasimassa taipuu hevoseksi uskomattomalla taidolla. Näyttää helpolta, mutta vaatii 15 vuoden koulun. Ei turhaan Muranon lasi ole kuuluisaa.

Päivä oli jälleen helteinen. Se laittoi kulkemaan varjoissa ja etsimään ilmastoituja liikkeitä Fondamenta dei Vetrain varrelta. Erilaisia lasiesineitä oli kaupan osa aika suolaiseenkin hintaan. Ja paikalliset kuormurit eli lastiveneet kuljettivat laatikoita mantereelle. Liikkeet rahtaavat tarvittaessa kuriiriliikeiden kautta lasitavarat mihin haluat. Korvausta vastaan tietenkin. UPSin ja DHL:n lastiveneet kulkivat kanavia pitkin.

Vierailimme myös Muronassa Chiesa di San Pietro Martiressa, joka on kuuluisa Tintoretton, Veronesen ja Giovanni Bellinin maalauksista. Siellä oli myös meille mielenkiintoinen museo. Ensimmäinen muuten, johon eksyttiin koko Venetsian visiitin aikana. Museo oli täynnään erilaisia kirkollisia esineitä kasukoista risteihin sekä kaikkea siltä väliltä. Aikamoinen kokoelma eriskummmallisia pyhäinjäännöksiä muuan muuassa.

Museon jälkeen oli aika suunnata nestetankkaukseen. Suuntasimme pienelle aukiolle, itseasiassa keskeiselle paikalle Muranossa aurikovarjojen alle nauttimaan kahvit ja virvokkeet. Jäätelökahvia yritimme etsiä, mutta Venetsiasta sitä oli vaikea löytää. Ilmeisesti italialaiset eivät sotke jäätelöä ja kahvia keskenään, niin hyviä kuin ne Italiassa kumpikin ovat.

Aukiolla oli kuinkas muuten lasinen taideteos.

Hetken vielä Muranon katuja kierreltyämme suuntasimme askeleemme Vaporetto asemalle ja hyppäsimme päinvastaiseen suuntaan kulkevaan vesibussiin kuin tullessamme. Ja jälleen saimme mukavan merellisen sightseeingin ympäri Venetsiaa. Itseasiassa tajusimme, että yksi reitin pysäkeistä oli aika lähellä hotelliamme. Silti jatkoimme matkaa aina San Marcolle saakka.

Keskiviikko 14.7. Iltakävelyllä

2010-07-18T00:06:00.000+03:00

Gondolakyydin jälkeen kävimme hotellillamme suihkussa ja ilmastoinnin ihanuudessa hetken. Sen jälkeen suuntasimme vielä iltakävelylle kohti Piazzalle di Romaa. Kuljimme hiljakseen Strada Novaa ja katsastelimme kauppoja sekä Venetsian auringonlaskun aikaista elämää. Aika seesteistä.

Ylittelimme kanavia tasaiseen tahtiin. Kojuja, kauppoja, naamiaisnaamareita ja taas naamiaisnaamareita, ihmisiä, turisteja solui ohitsemme.

Meille selvisi myös miten sairaankuljetus hoidetaan Venetsiassa. Ambulanssivene suorastaan syöksyi yhden kanavan lävitse pillit rääkyen ja valot vilkkuen. Niin, näinhän se tietysti hoidetaan. Mitens muuten.

Venetsian rautatieasemalta otimme Vaporetton takaisin Rialton sillalle. Julkinen vesibussiliikenne on erinomainen toinen tapa liikkua Venetsiassa. Laiturit ja lähdöt on merkitty hyvin. Pienellä opettelulla vesibusseilla liikkuu sujuvasti joskin usein aika ahtaasti sekä tällä kertaa varsin kuumasti.

Ennen illallista oli hetki aikaa ikuistaa meidät Rialton sillalla. Aika kliseetä, myönnetään! Vaikea oli lähteä sillalta kun jalkapohjat tarttuivat kiinni siihen sulaneeseen sokeriin. Niin makea on paikka. :D

Keskiviikko 14.7. Pakollinen gondolakyyti

2010-07-17T22:51:00.001+03:00

Pitihän se kokeilla. Gondola. Kaikkien Venetsia kliseiden äiti. Olimme varanneet Avventure Bellissimen paketin mihin kuului Lisanellon opastama kävelykierros ja lisäksi 35 min gondolakyyti. Ensinmäinen oli ihan ok, mutta jälkimmäinen... no saihan siinä käsityksen millaista kyyti on. Saman fiiliksen saa Kaitaan kanavan sulussa kiikkuvassa kanootissa.

Eräs kokenut merimies, Eevert Taavitsainen, totesikin, että onhan sitä meriä kierretty, muttei koskaan tällaisella purrella. Gondola kellui jonkin aikaa Grande Canalilla läheltä San Marcoa olevalta lähtöpaikalta seilattuaan, kiersi sitten yhden korttelin ja palaili San Marcolle.

Romantiikasta ei ollut tietoakaan. Siihen tarvittaisiin ihan eri reissu ja todennäköisesti myös palveluntarjoaja. Näimme myös gondolakyytejä joihin sisältyi shampanjaa, haitaristi ja laulaja ryhmien hitaasti liukuessa pitkin kapeita kanavia. Nämä reissut ovatkin sitten ihan eri hinnoissa. Saati sitten matkat illan hämyssä kahdestaan rakkaansa kanssa laulavan gondolierin kyydissä. Silloin jo ehkä löytyy romantiikkaakin, mutta se maksaa.

Sitä saa mitä tilaa ja maksaa :)

Keskiviikko 14.7. Venetsian kujilla ja aukioilla

2010-07-17T22:40:00.000+03:00

Lisanello johdatteli meidät myös kujien ja aukioiden kautta. Hän kertoi samalla venetsialaisten elämästä turistikaupungissa. Kaupunki ilman ihmisiä ei ole kaupunki. Venetsian keskustasta toki vielä löytyy asukkaita. Niillä kujilla ei paljon näe turisteja. Voin vain kuvitella paikallisten asukkaiden mietteitä turistien tukkiessa kaikki kulkureitit ja sillat ja kujat ja aukiot. Paikallisettuntuvatkin tyylikkäästi välttävän turistit sivukujia käyttäen. Venetsiassa kannattaa seikkailla. Pienille kujille vain. Koskaan ei tiedä mihin menee. Eksyy varmasti, mutta jossain vaiheessa tulee jälleen kartalle. Venetsia on kompakti jalkaisin haltuun otettava kaupunki.

Sairaalankin (ospedale) sisäänkäynti on tyylikäs tässä kaupungissa. Sijaitsee Campo Giovanni e Paololla.

Tältä aukiolta tai oikeastaan sisäpihalta omasta mielestäni, löytyi Marco Polon aikaista (1254-1323) arkkitehtuuria. Juuri tuo ikkunan malli. Synkkä kohtalo tällä miehellä. Seikkailee ympäri maailmaa ja kun palaa kukaan ei oikein tunne, kun on kaveri ollut niin kauan pois.

Venetsiasta löytää kaikkea. Kiinalaista roskaa, mitä löytää jokaisesta maasta. Venetsiasta löytää myös aitoa käsityötä. Hinta kertoo usein mistä on kysymys. Jokainen itse päättää millaista kulttuuria tuliaisillaan tukee. Ilmeisen kaupaksi käy myös tuo krääsä. Sitä kun on myynnissä joka puolella. Samoja tavaroita eri kojuissa, eri aukioilla ja eri kujilla.

Keskiviikko 14.7. Lisanellon opastuksessa

2010-07-16T22:34:00.000+03:00

Olimme etukäteen varanneet Avventure Bellissimeltä paketin nimeltään "Venice Day Tours - Gondola Tour and Walking Tour". Voucherissa kehotettiin ilmaantumaan klo 11.10 Kuninkaallisen puutarhan portille. Siellä meidät vastaanotti Roberto, joka antoi meille tarrat rintamuksiin ja kehotti hetkeksi rentoutumaan puutarhassa.

En ole tainut vielä mainita, että päivä oli kevyesti sanottuna helteinen heti aamusta. Varjo ja viuhka olivat tarpeeseen samoin riittävä määrä nestettä.

Hetken odoteltuamme saapui kolme opasta, joiden johtoon ryhmämme jaettiin noin 25-30 kuhunkin. Meidän oppaaksemme tuli varsin originelli ja osaava Lisanello. Hänen asiantuntevalla paikallistuntemuksellaan ja opastuksellaan sukelsimme Venetsian historiaan.

Väkeä oli kuin vilkkilässä kissoja. Markuksen tori oli aivan täynnä turisteja kuin turusen pyssy. Eri ryhmien selostukset sekoittuivat melkoiseksi kakofoniaksi. Tarkkana sai olla, että seurasi oman oppaansa selostusta. Oikean oppaan saaminen on aika tärkeässä asemassa siinä mitä kierroksesta irti saa. Muista ryhmistä liukeni useita meidän ryhmäämme. Sen verran mielenkiintoisesti Lisanello meitä opasti. Hän oli myös rehellinen ja totesi, että on valitettavaa kuinka Venetsiasta pikkuhiljaa muodostuu Disneyland oikean elävän kaupungin sijaan. Paikallisten määrä vähenee ja hotellinen ja turistien määrä kasvaa.

Venetsian tunnus on aika tutunoloinen. Sehän on evankeliumin kirjoittaneen Markuksen siivellinen leijona symboli. Pyhän Markuksen luut kerrotaan tuodun (itseasiassa salakuljetetun) sekä piilotetun Venetsiaan.

Tässä Pyhän Markuksen kirkon reliefissä doge polvistuu kaupunkia ja sen kansalaisia kuvaavan leijonan edessä.

Koko kaupunki on kuin taideteos. Itseasiassa kaupunki on täysin keinotekoinen. Se on perustettu suolle puupölkkyjen päälle. Puupölkkyjen päälle asetettiin kivipatja, jonka päälle sitten koko kaupunki rakennettiin. Vähän vajoaa ja uutena ongelmana on nyt sitten ilmaston lämpeneminen sekä sen myötä merenpinnan nouseminen. Sadassa vuodessa 8 cm Venetsiassa. Ja se on paljon.

Keskiviikko 14.7. Aamu Venetsiassa

2010-07-16T08:22:00.000+03:00

Heräsimme upeaan auringonpaisteeseen hyvin nukutun yön jälkeen. Huoneen sähky oli mukava. Tilasimme italialaisen aamiaisen ts. croissantin ja capucinot huoneeseen ja nautimme ne ranskalaisen parvekkeemme ovesta Campo di Santa Marinille katsellen. Ei huonompi aamunavaus. Päivän suunnitelmissa oli kävelykierros ja gondoliajelu.

Aamupäivän lämmössä lähdimme vaeltelemaan hotellilta kohti Santa Marcoa ja kuninkaalista puutarhaa, josta opastettu kävelytykierroksemme lähtisi liikkeelle. Tulostimme aamulla respassa unohtuneen voucherin mukaan. Yllätykseksi huoneemme ovi ei mennyt lukkoon. Onneksi se on suoraan respaa vastapäätä, joten sitä vahditaan. Ja huoneessa on tallelokero. Puupöllien päälle rakennettu kaupunki on aina vähän liikkeessä.

Vaeltelimme Venetsia kapeilla kujilla ja silloilla. Kaikki Venetsiassa on toimitettava perille joko veneellä tai jalkaisin. Aamulla kujia l. Calleja pitkin kulkikin kärryillä tavaraa laidasta laitaan, jääkaapeista toimistotarvikkeisiin. Proomunoloiset tavaralotjat kuljettivat suurempia määriä ja isompia tavaroita. Monissa taloissa on kaksi sisäänkäyntiä: kadun puoleinen ja kanavan puoleinen.

Kadut ja aukiot on merkitty maalatuilla kylteillä talojen seiniin. Kujat ja callet muodostavat melkoisen verkoston. Hyvästä kartasta on apua. Aika nopeasti kuitenkin oppii pääreitit. Keskeisiin turistipaikkoihin opastetaan lisäksi keltaisin kyltein. Venetsiassa kannattaa lähteä vain seikkailemaan ja katselemaan, mitä löytyy. Eksyy todennäköisesti, mutta ei kovin kauaksi. Törmää varmasti umpikujaan, mutta löytää uuden reitin. Venetsian ottaa helposti kävellen hallintaan. Kartta kannattaa valita siten, että siinä on pienetkin kujat ja niiden nimet merkitty.

Huokasimme tämän sillan kohdalla, mutta eri syystä kuin se on nimensä saanut. Huokausten silta tai Ponte dei Sospiri on Venetsiassa oleva dogen palatsin ja vankilan yhdistävä umpisilta. Se on rakennettu 1500-luvulla. Nimensä silta sai 1800-luvulla lordi Byronilta. Kerrotaan että useimmat vangit näkivät auringonvaloa viimeisen kerran Huokausten sillan ikkunoista.

Huokausten sillan ympäristö oli remontissa ja peitetty aika kornisti mainoksilla, joilla ilmeisesti remonttia rahoitetaan. Mutta ei ihan istunut ne mainokset siihen teemaan. Muutenkin Markuksen torin ympäristö oli aika pettymys. Isoja mainoksia yms. Olimme odottaneet ennakkoon enenmän tästä yhdeksi kauneimmista aukioista väitetystä. Business is business and moses is moses.

Tiistai 13.7. Gondola nähty ja syöty hyvin

2010-07-14T01:34:00.002+03:00

Ja sitten se pakollinen eli gondola. Kuvattavaa Venetsiassa löytyy muuten ihan joka metrillä. Se on kuvauksellinen kaupunki. Ihan omanlaisensa, jos ei oteta huomioon Las Vegasin muovista kopiota.

Venetsiaa tutustuu parhaiten kävellen. Gondolien kyyti on arvokasta. Ja myös hinta kannattaa sopia etukäteen tai romantiikalle tulee yllättävän paljon hintaa. Me olemme varanneet sen huomiselle keskiviikolle.

Rakennukset ovat upeita ja vähän räjähtäneitä. Mikä muuten tekee vähän rähjäisestä romanttisen? Tätä pohdiskelimme Maren kanssa istuessamme iltaa Venetsialaisella aukiolla.

Jos haluaa nopeasti johonkin paikkaan Venetsiassa kannattaa ottaa vesitaksi eli motoscafi. Hintaa tulee ja äkkiä, mutta matkakin on mukava valkoisilla nahkapenkeillä ja oman kipparin kyydissä. Jos siis massia löytyy ja nautintoja haluaa, niin vesitakseilla liikkuu tyylillä Venetsiassa. Me kävelemme. Ja käytämme vesibusseja.

Ensimmäinen iltamme päättyi hienoon italialaiseen illalliseen l'Osteria di Santa Marinassa. Tilasimme alkuun pastat ja pääruuan l. kaksi ruokalajia. Söimme itseasiassa viisi, kun tarjoilija kantoi keittiöstä aina väliin jotain ruokaa odoteltaessa. Hyvää oli Tiramisukin lopuksi!

Tiistai 13.7. Casanovan taloon

2010-07-14T01:22:00.001+03:00

Rialton sillalta, joka muuten on Venetsian yksi maamerkeistä, jouduimme kavelylenkille kohti hotelliamme. Kapeita kujia Venetsiassa riittää. Nyt oli myös hirveän tukahduttava keli. Hiki virtasi ja hermo meinasi palaa kun kipusimme siltoja ylös alas reput selässä ja laukut käsissä. Suunnistus on yleinen kansanhuvi Venetsiassa. Eikä paikallisetkan kovin hyvin paikkoja tiedä, joiduimme toteamaan.

Etsiessämme hotellia netistä, löysimme yhden, josta varoitettiin, että se on vaikea löytää. Uskoisitko sinä, että tuosta oikealla olevasta ovesta mennään hotelliin. Ei uskottu mekään aluksi vaan kävelimme ohi. Ei itseasiassa noteerattu koko ovea vaikka vierestä käveltiin.

Niin vain oven vierestä löytyi pieni kyltti ja soittokello, joka osoitti oven johtavan valitsemaamme Venetsian majapaikkaamme. Se oli vaikea löytää. Kyllä. Mutta ihan looginen on Venetsian talojen numerointi kun siihen ensin pääsee sisälle. Venetsiassa talot numeroidaan kortteleittain. Siis numerot voivat jatkua myös sivukadulle. Ei pidä hämmentyä.

Kun pääsimme huoneeseemme, hotelli osoittautui piilossa olevaksi keitaaksi. Hotellissa on vain kymmenen huonetta, joten varaus tulee tehdä riittävän ajoissa. Me teimme varauksen www.hotels.com kautta. Hotellin huoneet ovat sisustettu upeasti ja ne ovat aika isot. Meidän huoneen koko on rapiat 48 m2 + wc/suihku. Huoneen ranskalaiset parvekkeet avautuvat aukiolle. Erinomainen löytö! Suosittelen. Ja Ca' Bragadin Carabba on venetsialaisittain edullinen l. 73 e/vrk/huone (tosin ilman aamiaista, joka halutessa kustantaa 12e/henk tai 14 e/henk/huoneeseen tarjoiltuna). Ja sijainti on erinomainen: 5 min Rialtolta ja 8 min San Marcolta. Ai niin, Casanova on majaillut aikoinaan samassa palatsissa.

Tiistai 13.7. VIP-kohtelua ja merimatkoja

2010-07-14T01:03:00.001+03:00

Lopulta pääsimme Mestren läpi Venetsiaan johtavalle pitkälle sillalle. Olimme varanneet etukäteen parkkipaikan autollemme Tronchetton parkkihalliin. Sinne voi toki ajaa suoraan ilman varauksia, mutta halusimme varmistaa VIP -paikan ja varasimmekin sen etukäteen netin kautta.

Ohjeiden mukaan ajoimme Tronchetton parkkihallille ja soitimme porttipuhelimella valvomoon. Kohta paikalle pyöräili kaveri, joka ohjasi meidät melkoisten mutkien kautta parkkipaikkaamme. Ensin mentiin neljä kerrosta ylöspäin, sitten hallin toiseen päähän (aika iso), siellä samat kerrokset alas, taas toiseen päähän, uukkari ja toista puolta takaisin samassa kerroksessa. VIP-paikka osoittautui häkiksi, joka suljetaan lukolla. Turvallinen paikka. Hyvä. Hinta? Hyvä hinta eli 30 e/vrk, mutta en laittaisi autoa Italiassa kadun varteen. Toki Mestrestä tai Lidosta löytyisi halvempia paikkoja. Mutta sitten pitää rahdata tavaroita monella kulkuvälineellä.

Nyt hyppäsimme parkkihallilta vain Vaporettoon, vesibussiin, joka vei meidät Venetsian keskustaan. Hyppäsimme vain väärään suuntaan kulkevaan kakkoseen ja saimme samalla hieman turistikierrosta samalla hinnalla. Liput ostimme Tronchetton kassoilla olevasta ATCV:n luukulta. Ostimme 72 h liput, joten voimme kerran leimattuamme ajella vesibusseilla mielinmäärin. Lippu maksoi 33 e/henkilö. Tronchetto-Rialto olisi maksanut jo 6,50 e suuntaansa. Vaihdoimme kakkosen linjalta ykköseen San Marcossa ja lopulta pääsimme Rialton sillalle, josta oli 5 min kävely majapaikkaamme.

Tiistai 13.7. Viininviljelyä ja rekkautoja

2010-07-14T00:46:00.000+03:00

Melkein koko matkan ympärillämme aukesi viininviljelyksiä. Rinteet ja laaksot olivat täynnä viinitarhoja. Mitenkähän luomuja nuo viinit ovat moottoritien vieressä? Ehkä niistä tehdäänkin erityisen sivumaun omaavaa viinaa, Grappaa.

Painelimme aika vauhtia A22 ja A4 kohti venetsiaa. Lopulta moottoritiemaksut olivat 15,20 e ja matkaa maksullisella moottoritiellä kolmattasataa kilometriä.

Ajoimme melkoisen rekkarallin keskellä, Rekkoja oli välillä vähän joka kaistalla ohituskielloista huolimatta. Italialaisella äkkinäisyydellä vauhtia ja vaarallisia tilanteita syntyy enemmän kuin verenpaine ja laki sallivat.

Lisätykytyksiä aiheutti VW:n navigaattorin karttapuutteet. Esim. lähestyttäessä Venetsiaa puuttui kokonaan yksi moottoritie. Ei auttanut kuin kaivaa oma Tomppa esille ja mennä vähän aikaa kahdella navgaattorilla. Arvaa muuten sekottiko. VW:n navigaattori on muuten puheohjattu. Varsinainen KITT.

Tiistai 13.7. Vuorilta Venetsiaan

2010-07-14T00:37:00.000+03:00

Viimeinen aamu Naudersissa tällä kertaa aukesi aurinkoisena. Mitä nyt muutama pilvi harhaili laaksojen poikki. Oli aika suunnata uusiin seikkailuihin. Maksoimme viikon majoituksen 2 h ja keittiö huoneistosta ystävälliselle emännälle, joka laittoi meille vielä matkaan talon oman pienen snapsipullon. Marella menee mukavasti. Viikon vuokra loppusiivouksineen teki 292 e. Ei paha ollenkaan. Monta yötä sillä viettäisi hotellissa Suomessa?

Heti rajalla piti langeta kauppoille. Pietä laitettiin pakettiin. Kympillä tarttui mukaan olkalaukku Venetsian reissua varten. Helpompi saada basilikoihin sisälle kuin iso kamerareppu.

Eivät ne vuoret ihan heti loppuneet Italian puolellakaan. Etelä-Tirolin alpit vaihtuivat myöhemin Dolomiiteiksi ja lopulta ne sitten loppuivat kokonaan. Ja maa muuttui tasaiseksi.

Marianbergin luostari saatteli meidät matkaan kohti Etelää ja Venetsiaa. Ajattelimme ensin kurvailla pikkuteitä pitkin, mutta parin kylän jälkeen tulimme toisiin aatoksiin ja painoimme navigaattoriin luvan käyttää maksullisia moottoriteitä. Ja matka alkoi taittumaan!

Maanantai 12.7. Eka viikko puikkarissa

2010-07-13T01:11:00.000+03:00

Laaksoon laskeuduttuamme matkamme suuntautui moottoriliikennetietä pitkin runsasasukkaisessa laaksossa kohti Tiranoa.

Italiassa kadulla vastaan voi tulla ihan mitä vain. Junakin. Tiranossa katua alas vastaamme päästeli ihan oikea matkustajajuna. Eipähän tarvitse vetää erillistä väylää rautatietä varten. Vedetään vaan kiskot katua pitkin. Jep jep!

Tiranosta suuntasimme matkamme Sveitsin puolelle koukataksemme sitten taas Italian puolelle. Alunperin oli tarkoitus ajaa aina Sankt Moritziin saakka katsomaan jetsetin lomakeidasta, mutta löysimme mukavamman reitin Livignon kautta.

Matkalla näimme myös vähän isompia järviäkin. Tätä Lago di Poschiavoa reunustivat upeasti vuoret. Vesi oli lähes smaragdin vihreää. Juna kuljetti turesteja järven reunaa pitkin. Junan kaksi viimeistä vaunua olivat avovaunuja.

Vuorensola jälleen ylitettyämme Livigno, Italian puolella taas, osoittautui taxfree-alueeksi, samanlaiseksi kuin Samnau. Muistuttivat kovasti toisiaan ainakin tuotevalikoimansa puolesta. Myös polttoaineet olivat halpoja. Joten tietysti tankkasimme. Ja halvalla.

Livignon talot olivat mielenkiintoisia Ne olivat muurattu kivistä, myös vanhaa tummaa puuta oli käytetty paljon. Antoi originellin vaikutelman. Laakso on myös vahvasti talviurheilumesta. Sen verran rinteitä näkyi molemmin puolin laaksoa.

Livignon-järveä kiersimme tunneleissa kunnes saavuimme toisen pään padolle. Siellä maksoimme tullimaksun tai oikeasti tunnelimaksun, sillä puhkaisimme tiemme takaisin Sveitsin puolelle pitkässä pitkässä yhden auton menevässä tunnelissa. Sisäänajo oli kuin olisi talliin ajanut. Liikennevalot säätelivät liikennettä. Tunnelissa kun ei ohiteltu.

Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtämään ja ukkospilvet vielä lisäsivät tummuutta taivaalla. Kauniin laakso läpi ja kansallispuiston maisemissa ajoimme kohti Itävaltaa ja Naudersia. Rajan ylitimme Martinin kylässä ja nousimme muutamat kehret suoraan Naudersiin. Pitkä päivä oli illassa ja kansainväliset seikkailijat tyytyväisiä. Alpit ja Tiroli tarjosivat viikon verran parastaan. Seuraavaksi oli aika siirtyä uusiin maisemiin, Venetsiaan.

Maanantai 12.7. Syheröä riittää

2010-07-13T00:52:00.000+03:00

Stelvion laelta lähdimme pudottelemaan alas kohti Tiranoa. Solan seudut olivat ensimmäisen maailmansodan aikana taistelutantereina. Itävalta-Unkarin ja Italian joukot taistelivat vaikeakulkuisessa maastossa. Taisteluista kertovia muistomerkkejä näkyi tien varsilla. Italian ensimmäinen sotilaspappikin palveli alueella.

Kuvattavaa löytyy lähes joka mutkasta. Tosin joka mutkassa ei voi pysähtyä. Laskeutuessamme serpentiiniä välillä näkyi vesisumua. Muutaman mutkan jälkeen löytyi mahtavasti jymisevä ja voimalla alas virtaava koski. Sadetakkia tarvitsi kuvauspaikalla. Niin vahvan vesisumun koski sai aikaan. Kuin Niagaralla ikään.

Kosken jälkeen saimme muistutuksen liikenteen vaarallisuudesta näillä alppiteillä. Moottoripyörät ja osa autoilijoista oikovat varsin rajusti mutkissa. Niimpä edessämme ajanut moottoripyörä täräytti suoraan vastaantulijan keulaan. Onneksi henkilövahingoilta säästyttiin. Mitä nyt autonkuljettaja oli melkoisessa shokissa. Liekö surenut Lancia Integralensa nokkaa vai mitä. Myöskin moottoripyöräiljä tuntui selvinneen säikähdyksellä. Vauhti tappaa. Kolaripaikan ohitettuamme jumiuduimme yhden tunnelin suulle. Syy selvisi ruuhkaan aika nopeasti. Joku välkky ryhmä oli lähtenyt täyspitkällä bussilla yrittämään ylös. Tunnelin reunoja raapien bussi tuli läpi. Tällä tiellä kun tunneleihin mahtuu vain yksi auto. Ja tunneleissa on mutkia. Jyrkkiäkin. Bussien maksimipituus on rajoitettu 10,5 m.

Maanantai 12.7. Korkean tason mättöä

2010-07-13T00:38:00.000+03:00

Kävely ja ilmanala sai nälän kurnimaan ja siihen löytyi vuorelta apu. Rankka reissu vaatii rankat eväät. Eikun Stelvion kovaäänisimmän Würsten myyjän, Richardin kojun luokse ja mättöä matkaevääksi.

Lounaaksi nautimme Rotwürsten leivänvälissä runsaalla sinapilla ja sauerkrautilla. Hapankaali kuuluu asiaan kun saksalaisella kielialueella ollaan vaikka maaperä Italian onkin.

Ilmeestä päätellen maistuu kanssa. Aikamoinen mättö se olikin. Sillä kummasti päivän jaksoi. Lounastovin jälkeen suuntasimme pientä rinnepolkua pitkin ylöspäin kiviselle näköalakahviolle. Capucinot maistui oikein hyvältä pirteässä ilmassa. Paikalliset katsoivat hölmöinä pohjoisen asukkeja, jotka todellakin nauttivat kahvit ulkoterassilla. Kaikki muut yhden saksalaisen pariskunnan koiraa lukuunottamatta pysyttelivät pienessä kahvilassa sisällä. Pohjan poikaa ei palele!

Maanantai 12.7. Pienestä kaupungista suurelle vuorelle

2010-07-13T00:25:00.001+03:00

Seuraava pysähdyksemme oli Clurns (it. Golenza), Etelä-Tirolin pieni suuri kaupunki. Kaupunkiin ajetaan sisään vanhasta muurista ja muurin aukosta ajetaan myös ulos. Kapeat kadut ja vanhat rakennukset henkivät pitkästä historiasta. Auto kirkon viereen parkkiin, parkkikiekkoon aikaa ja eikun kävelylle kapeille kujille. Mielenkiintoisen näköinen ja oloinen paikka. Tuntuu vetävän myös turisteja.

Clurnsin jälkeen suuntasimme Stelvion (saks. Stifserjoch) luonnonpuistoon ja solaan. Aika nopeasti alkoivat maisemat muuttua laakson vehreydestä vuorten jylhyyteen. Tietä tuntuu alpeilla olleen aikatavalla liikaa. Sen verran mutkille ovat sen vetäneet. Matkaa sävyttivät polkupyöräilijät, joita tuntuu riittävän ihan joka ainoalle solatielle. Mitä korkeampi, sen parempi. Täytyy nostaa hattua kavereille kun vuorille polkevat. Tosin kyyti vastakkaiseen suuntaan on vapaapudotusta.

Stelvion korkeimmalla kohdalla (2845m) selkeni kuvaksi miten monta mutkaa väännettiin ylöspäin. Kaikkiaan niitä kertyi noin 45-50 kehreä. Aikamoista syheröä oli koko matka. Serpentiiniä kuin vapaapalokunnan vappujuhlissa. Keli oli aamusta pilveentynyt ja ylöspäin mennessä osa pilvistä jo hieman tiivistyi ja ropsautti hieman vettäkin. Ylhäällä oli mukavan viileä keli, sellaiset 10-12 astetta.

Maanantai 12.7. Kolmessa maassa matkalla

2010-07-13T00:09:00.000+03:00

Maanantain matkasuunnitelmaksi muodostui kolmen maan kierros solia ylittäen. Kilometrejä tulisi kyllä jonkun verran, mutta uusia paikkoja tulisi samalla nähdyksi. Matkaan lähdettiin hyvin nukutun yön jälkeen.

Ensiksi matka suuntautui Resia -järvelle Italian puolelle. Tuttu kirkontorni nökötti aamuauringossa. Parkkeerasimme ja kuvailimme hieman aikaa tätä tuttua maisemaa.

Jotain uutta kuitenkin aina löytää. Nousimme Resia-järven näköalapaikan parkkipaikan vieressä olevalle kukkulalle, josta löytyi pieni kappeli ja erinomainen näkymä auringossa kylpevään Resian kylään. Päivä näytti erinomaiselta.

Reittimme oli suunniteltu seuraavan laiseksi: Nauders - Resia - Churn - Stifserjochpaß - Valdisotto - Tirano - Brusio - Livigno - Zemez - Nauders. Reitti toteutui erinomaisesti. Aikaa kului kuitenkin enenmän kuin suunniteltiin. Oli sen verran kuvattavaa matkan varrella. Monenlaista tietä ajettiin.

Sunnuntai 11.7. Altfinstermünz ja Donnerwetter

2010-07-11T23:38:00.000+03:00

Vuorilta palattua hyppäsimme samantien kulkuneuvoomme ja suuntasimme kulkumme alkuperäisiin suunnitelmiin. Nauders Festungin ohi ajoimme, kun autolle ei löytynyt paikkaa. Jatkoimme samantien Sveitsin puolelle etsiskelemään vanhaa tullipaikkaa, Altfinstermünzia, joka jäi edellisvuonna tsekkaamatta.

Pienen haeskelun ja uukkareiden jälkeen löytyikin hyvin pieni kyltti tienvarsilevikkeeltä. Eikun reput kantoon ja mäkeä alas Innin varteen.

Mäen alta joen varresta löytyikin mielenkiintoisen historian omaava linnoitusrakennelma, jota paraikaa kunnostetaan uuteen uskoon. Jo nyt kun se on auki (nyt oli) on mahdollista kiertää paikkoja nauhoitetun opastuksen (5 e/henk) avulla. Paikan historia on pitkä kuin nälkävuosi ja ulottuu 1200-lle saakka. Selvällä saksankielellä jututettiin paikan ylläpitäjänä toimivaa ystävällistä miestä. Juhalle hän antoi saksankielisen selostuksen ja Marelle pyynnöstä englanniksi. Kuulokkeet päässä sitten kiertelimme paikkaa. Käymisen arvoinen paikka. Näimme myös mielenkiintoisen ja hyvin tehdyn fiktiivisen dokumentin (?) paikan historiasta heijastettuna kiviseinälle. Hyvät tehosteet oli elokuvassa.

Poistuessamme kävi ilmi, että osa tehosteista oli oikein luonnollisia. Blitz und Donnerwetter oli tullut käymään ja kaatoi vettä kuin saavista. Hetken aikaa odottelimme sateen loppumista. Lopulta kuitenkin heitimme sadetakit niskaan ja luotimme tiiviin metsän tarjoamaan lisäsuojaan sekä lähdimme kohti autoamme. Ukkonen jyristelikin koko loppuillan ja sade ropautteli säännöllisesti majapaikkamme kattoa. Että sellainen sunnuntai tällä kertaa.

Sunnuntai 11.7. Sirkat soittaa salolla

2010-07-11T23:22:00.000+03:00

Sirkkojen taukoamaton siritys säesti matkaamme alas vuorelta. Muutama näistä viuluniekoista nähtiinkin. Toivottavasti eivät hupuloi koko kesää soitannassaan ja anna muurahaisten kerätä talvivarastoja. Voi tulla vuorella vilu, jos ei ole talveen varautunut. Tämähän se oli hyvin luterilaisen työmoraalin omaavan lasten sadun "Heinäsirkka ja muurahainen" (tai Lauri Pohjanpää Muurahainen ja minä -runon), opetus.

Myös taivaalla aika ajoin siritti. Ja kun tarkemmin katselimme niin näimme purjekoneen tekevän hienoja kuvioita taivaalla välillä moottorilla ylemmäs kivuten. Naudersin lähellä pellolla olevassa keskuksessa harrastelijat lennättävät usein radio-ohjattavia lennokeitaan.

Alaspäin tultaessa myös lämpö nousi kovaa vauhtia. Vaeltajien suuta alkoi kuivamaan vaikka juomaa mukaan olikin varattu. Haihtuminen oli kuitenkin aika voimakasta ja nestehukka alkoi uhkaamaan. Onneksi Nauders tuli kuitenkin näkyviin ja yläkautta koukaten päästiin oman mökin jääkaapille kylmää juomaa nauttimaan.

Sunnuntai 11.7. Madonna matkan varrella

2010-07-11T23:06:00.002+03:00

Tämä Madonnaa kuvaava alttari löytyi yhdestä mutkasta kolmen metrin korkeudelta kalliossa. Ehkä se on sinne laitettu turvaamaan matkalaisten taivalta. Sen äärellä voi rukoilla yhdessä Marian kanssa.

Katolisessa kirkossa Marialla on hyvin tärkeä asema. Suurin osa maailman katolisista kirkoista onkin omistettu hänelle. Lisäksi maailman jokaisessa katolisessa kirkossa on Marialle omistettu alttari, jolla on hänen kuvansa tai veistos hänestä. Marialla oli keskeinen rooli varhaisen kirkon muotoillessa oppia Jeesuksen ihmisyydestä. Päättäessään Efesoksen kirkolliskokouksessa että Kristuksella oli kaksi luontoa - Kristus oli tosi Jumala ja tosi ihminen - kirkko validoi myös käsityksen Mariasta Jumalansynnyttäjänä.

Sekä idässä että lännessä on ensimmäisistä kristillisestä vuosisadoista alkaen esiintynyt käsitys Marian taivaaseenottamisesta. Tämä oli pitkät ajat vain hurskas perimätieto, kunnes vuonna 1950 paavi Pius XII vahvisti asian katolisen kirkon dogmiksi. Ortodoksisessa kirkossa tapahtumaa nimitetään Marian kuolonuneennukkumiseksi (ven. uspenie, mistä Uspenskin katedraalin nimi). Reformaattori Martti Luther ei poistanut uudesta opista Mariaa, vaikka kritisoikin katolisen kansanhurskauden Maria-kulttia.

Krusifiksi (lat. crucifixus) eli ristiinnaulitunkuva on ristiinnaulittua Kristusta esittävä veistos. Varhaisimmat krusifiksit olivat pieniä ja niitä säilytettiin alttarilla, mutta myöhemmin keskiajalla myös kirkon triumfikaareen sijoitettiin suuri ja monivärinen, puusta tehty krusifiksi. Krusifiksi korostaa Jeesuksen kärsimystä. Krusifiksit ovat yleisiä varsinkin katolisissa maissa, esim. Itävallassa niitä näkee, joka puolella. Reformoiduissa kirkoissa nähdään krusifiksiä useammin tyhjä risti, jolla halutaa korostaa ylösnousemusta kärsimyksen sijaan.

Krusifikseissa ovat usein Jeesuksen pään yläpuolella kirjaimet INRI. Tämä on lyhennys latinankielisestä tekstistä Iesus Nazarenus Rex Iudaeorum (suom. Jeesus Nasaretilainen juutalaisten kuningas), jonka Pontius Pilatus Raamatun mukaan kirjoitti tauluun Jeesuksen pään yläpuolelle (Joh.19:19). Lisäksi pään yläpuolella ovat usein kirjaimet IC (vasen puoli) XC (oikea puoli), jotka ovat Kristuksen kreikankielisen nimen alku- ja loppukirjaimet. Alhaalla on kreikankielinen kirjoitus nika (suom. hän on voittoisa ts. myös kuoleman voittaja).

Mikä on pienen ihmisen vaeltaessa varsinkin sunnuntaina, kun jumalanpalveluksekseen välillä voi hetken huokauksena rukouksen sanoa ohittaessaan alttaria tai krusifiksiä. Kirkkona Luojan luoma luonto. Kuorona lintujen laulu. Kirkon torneina mahtavat vuoret.

Ei siitä rukouksesta ainakaan haittaa ole. Toivosta tai rukouksesta. Miksi niihin oikeus pitäisi kieltää? Meillä kaikilla on tarve rukoukseen. Se on monikulttuurinen ja uskontojen välinen tarve. Ihmisen kaipuu Jumalan yhteyteen.

Sunnuntai 11.7. Alas polkumme johtaa!

2010-07-11T22:48:00.000+03:00

Reittimme kulki erilaisissa maatoissa ja erilaisilla pinnoilla, poluista asfalttitiehen. Enimmäkseen päivän reitti oli alppiniityillä ja metsän keskellä ja vuorilta tulevaa puroa seurailevan hyväkulkuisen, mutta jyrkän ja kapean hiekkatien kulkemista. Kaikenkaikkiaan sunnuntai saldoksi kaikkineen tuli 15 km.

Välillä polkumme risteili laskettelurinteissä, joista sain sen käsityksen, ettei Nauders turhaan ole suosittu laskettelualue. Onhan vieressä vielä myös Silvrettan isompi alue eli Samnaun kautta Ischgliin. Jos mutkamäki kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla.

Alppiniityt olivat nyt värikkäitä. Erilaisia kukkia kukkii sinne minne päänsä kääntää. Ja kukissa pörrää ja lentelee, jos minkälaisia lentäviä otuksia. Perhosia lenteli tällä reitillä erityisen paljon. Tuli ihan Hemuli olo perhosten pyöriessä ympärillä. Niin paljon niitä välillä lenteli.

Tasainen kellojen kalke rinteissä kertoo liukumiinavaarasta. Lehmät ovat kesäniityillä nuo kuuluisat alppikellot kaulassaan. Niillä on toinen toistaan isompia (lue äänekkäämpiä) messinkikelloja kauloissaan. Osalla on sen verran isot sarvet ettei lähelle kannata mennä.

Sunnuntai 11.7. Korkean tason lounas

2010-07-11T22:32:00.001+03:00

Aikamme alaspäin vaellettuamme alkoi mieleen hiipiä lounas. Ja kohta eteemme tulikin Piegalmin hütte, jonka maalaistalomaisessa pihapiirissä päätimme nauttia hieman apetta kävelyn energiaksi. Ruokalista löyty seinästä.

Tilasimme ulkoruokintaan capucinot ja juustoleivät. Hetken päästä emäntä toi pöytään ensin makoisat kahvit ja sitten hetken päästä oikeat juustotarjottimet. Ei varmasti ollut kevytjuustoja, mutta maistui silti. Juustoista ei tiedä, mutta leipä oli talon omaa. Ei paha. Mikäs oli siinä kansainvälisten seikkailijoiden syödessä!

Murmeleita olemme nyt nähneet yhden elävän ja kaksi täytettyä. Se on yllättävän iso otus, noin niinkuin jyrsijäksi. Murmeli on täällä samassa asemassa kuin sopuli tai kuukkeli Suomessa. Se on vaeltajan kaveri. Murmeli kaivaa kolojaan rinteisiin. Niitä pitää nilkkojensa vuoksi varoa. Murmelisalva auttaa vähän joka vaivaan kihdistä lihassärkyihin. Ainakin uskon voimalla.

Sunnuntai 11.7. Eikun ylös...

2010-07-11T22:19:00.000+03:00

...sängystä ja vuorille. Alkuperäinen suunnitelma oli ottaa iisimmin ja käväistä Nauders Festung:ssa (linnoistus Naudersin tien varrella) sekä Inn-joen varrella olevassa vanhassa tulliasemassa Altfienstermünz:ssä.

Eikä mitä. Ylös on vaeltajan mieli. Kun aurinko paistoi aamulla upeasti, niin eikun vaelluspopot jalkaan ja kohti korkeuksia. Päätimme kokeilla oman kylän vaellusreittejä. Mitäs sitä merta edemmäks kalaan? Piti muuten paikkansa. Enemmän talviurheilupaikkana tunnettu Nauders tarjoaa oivalliset maastot myös kesäiseen vaelteluun. Eikun omalta mökiltä hisseille maisematietä pitkin. Aamuhartaudeksi hetkeksi yhden krusifiksin kohdalle. Hartautta näillä poluilla voi harjoittaa usein. Sen verran tiuhaan eteen tulee pieniä kappeleita, alttareita ja krusifiksejä. Nousimme pienellä kabiinilla ylös ja aloimme etsiskellä reittiä alas. Alaspäin kävely on muuten aika raskasta näillä kaltevuusprosenteilla. Moni sanoo, että ylöspäin on jopa helpompaa. Alaspäin ei rasitu keuhkot vaan nivelet. Vaellussauvoista on todella apua polville ja nilkoille.

Vaelluspolku l. wandererweg on aika liukuva käsite täällä, jotain kinttupolun ja asfalttitien välissä. Mustilla ja jopa osalla punaisista reiteistä vaaditaan jo kiipeilyvälineitä. Eteen kun voi tulla rautatikkaita kielekkeelle jne. Valjailla on hyvä turvata itsensä putoamiselta.

Reitit on hyvin merkitty ja karttoja on saatavissa infopisteistä. Vaeltelu on kansanhuvia lähes vauvoista vaareihin. Aikamoisia teräsvaareja on tullut rinteissä vastaan. Sitkeän näköisiä ukkoja ja akkoja vaeltelemassa upeissa maisemissa. Vaeltelu ei täällä siis ole vain turistien puuhastelua vaan vapaa-ajanviettomuoto paikallisillekin. En yhtään ihmettele miksi.

Naudersin polut tarjosivat upeita maisemia. Rehevempiä luonnollisesti kuin vielä korkeammalla. Tosin Suomeen verrattuna puuraja kulkee todella korkealla, yli 2000 m. Alppiniityt on täynnä kukkia ja sittiäisiä sekä liukumiinoja.

Lauantai 10.7. Paluu maan pinnalle

2010-07-10T23:52:00.000+03:00

Kaikki kiva loppuu aikanaan. Viimeinen juna vuorelta alas lähtee klo 16.30, mutta me suuntasimme jo hieman aikaisemmin takaisin aika tukahduttavan kuumaan laaksoon. Vaikka kuuma oli ylhäälläkin tyynessä kelissä.

Pilviä oli alkanut myös kerääntymään yhä enemmän taivaalle. Säätiedotus lupaili kuuroja illaksi. Aika hyvin piti paikkansakin.

Suuntasimme automme nokan kohden tukikohtaamme Naudersin kylässä. ajelimme kaunista Pitztalin laaksoa hiljakseen takaisinpäin kuvaillen ja pysähdellen.

Pitzbacin juoksua seuraillen ajelimme Wennsin kylään, josta navigaattorimme ohjasi meidät kapealle kapealle tielle suoraan vuorten ylitse kohti Kaunertalia. Tie kuljetti meidät pienten kylien kuten Pillerin läpi. Löytyi matkan varrelta paikallisten uimapaikkakin. Tienposket oli autoja täynnä ja porukka oli ahtautunut puron varren pienelle vihreälle pläntille aurinkoa ottamaan.

Oberinntal näkyi komeasti vuorelta. Laskeuduttuamme laaksoon pääsimmekin jo tutulle Naudersiin ja Rechenpassiin johtavalle tielle.

Poikkesimme matkalla vielä nopeasti kaupassa. Sadekuuro yllätti meidät juuri kaupan kohdalla (Dejávu).

Olimme päivän aikana saaneet naapuriksi viereiseen lomakaksioon hollantilaisen pariskunnan.

Illalla alkoivat maatalouden tuoksut kohdata kansainvälisten seikkailijoiden nenät. Kylässä tuoksui aika vahvasti se itse. Onneksi se ei häirinnyt, ainakaan sisätiloissa. uudet seikkailut odottaisivat sunnuntaina!

Lauantai 10.7. Jäätikkö sulaa

2010-07-10T23:33:00.000+03:00

Itävallan monet jäätiköt ovat pienentyneet. Onko syy ilmaston lämpeneminen? Vai normaali vuosituhansien kierto? Vaikea ottaa selvää, kun ihminen on luontoa ja ilmastoa mitannut varsin vähän aikaa. Valitettavasti sitten jotkut vielä vääristelevät tietoja. Harvoin muistetaan kertoa, että esim. 1930-luku oli lämpimämpi kuin nykyinen. Joka tapauksessa sääli on, jos nämä maisemat katoavat.

Jäätiköistä Alpeilla riippuu moni asia. Sato tarvitsee vettä. Vuoristopuroista saadaan energiaa. Jäätikkö on myös elävä. Se liikkuu. Hitaasti, mutta kuitenkin. Silloin tällöin se paljastaa historiaa. Schnalstalin jäätiköltä on löydetty kuuluisa kivikauden eläjä, Ötzi, joka edelleen on hieman arvoitus. Mitä ihmettä kivikautinen ihminen teki niin korkealla? Ja mitä hänelle oli tapahtunut.

Pitzexpressin yläasemalta 5 minuutin kävelyn päässä sijaitsee mielenkiintoinen Valkoisen valon jäätikkökappeli (Der Kapelle des weißen Lichtes). Kappelin koko on 8.20 x 4.60 x 3.80m, rakennusmateriaalina on käytetty valkoista graniittia n. 90 tonnia. Se on rakennettu graniittiblokeista, joiden paino vaihtelee 600 ja 3.370 kg välillä. Ovi on titaania, paino 2.000 kg, korkeus 3.70 m. Arkkitehti on itävaltalainen Rudi Wach.

Lauantai 10.7. Maailman katolla

2010-07-10T22:45:00.001+03:00

Olimme maailman katolla. Jatkoimme vielä kondolihissillä yhä ylöspäin ja lopulta kipusimme korkeimmalle kohdalle 3440 metriin. Ja näkymät olivat yksinkertaisesti mykistävät. Kaikkialla ympärillämme näkyi 3000-4000 metrin korkuisia valkopäisiä huippuja. Useat eri jäätiköt heijastelivat kukin hieman omia värisävyjään. Ei tuullut. Oli tyyntä. Tässä voisi istua ja katsella hiljaa todella pitkään. Niinhän me sitten myös tehtiin.

Tyytyväiset kansainväliset seikkailijat saivat lepoa sielulleen ja näkyjä verkkokalvoilleen. Korkealta näkee kauas ja maailma saa uuden perspektiivin. Ei ole ihme, että monet ovat hakeneet hermolepoa Alpeilta. Sissikin, Itävalta-Unkarin keisarinna. Kyllä täällä toipuu kovemmastakin paineesta. Jo pelkkä majesteettisten vuorien hiljainen terapia auttaa kummasti stressiin.

Mukaan matkaan oli eksynyt myös eräs salamatkustaja ja pientalon omistaja l. Eevert Taavitsainen, joka pääsi heti vuorten makuun. Hieman vanhaa merikapteenia alppiaurinko häikäisi, kun ei ollut huomannut ottaa mukaan suojaavia aurinkolaseja. Mutta vahingosta viisastuu. Eevertin juttuja voi seurata hänen omilta verkkosivuiltaan

Lauantai 10.7. Jäätikkömetrolla vuorille

2010-07-10T22:37:00.001+03:00

Pitztalin päästä löytyy yksi Itävallan "vuorimetroista", The Pitztaler Gletscherbahn tai Pitzexpress, joka veisi meidät vuoren sisällä hujauksessa 2840 metrin korkeudessa sijaitsevalle yläasemalle .

"The Pitztaler Gletscherbahn" on rakennettu vuonna 1983. Sen ala-asema sijaitsee 1720 metrissä ja yläasema 2840 metrin korkeudessa. Pitztalin jäätikkö on Itävallan korkein jäätikköalue.

Kaprunissa oli myös samantyyppinen juna Kitzsteinhornille (avattu 1974), mutta se syttyi tuleen 20.11.2000 ja 155 ihmistä kuoli onnettomuudessa. Kaprunin junaa ei ole otettu uudelleen käyttöön. Mare ei ollut ollenkaan innostunut tästä tiedosta varsinkin kun se kerrotaan juuri junan lähtiessä liikkeelle. Kaprunin onnettomuuden jälkeen Pitzexpressin turvallisuutta lisättiin mm. videovalvonnalla ja palokaasujärjestelmillä.

Junia Pitztalissa on kaksi, jotka kohtaavat puolessavälissä. Juna kulkee yhdellä raideparilla, mutta junien ohituskohdassa on luonnollisesti kaksi raideparia. Itävallassa liput hisseissä, varsinkin kondoleissa, ovat varsin arvokkaita (esim. kuvattu retki Pitztalissa 25 e/ henk.), johon kannattaa varautua, jos haluaa niitä käyttää. Jalkaisinkin pääsee :) .

Junasta poistuttaessa aukesi huikean valkoinen maailma vuortenhuippujen keskellä. Alue on hiihtoalue, joka täyttyy talvikautena 1,2 miljoonasta turistista.

Keli oli mitä upein. Aurinko paistoi, hieman pilviä ja mikä ihmeellistä, keli oli lähes tyyni. Siis lämpöä riitti.

Lauantai 10.7. Suunnitelman muutos

2010-07-10T21:57:00.001+03:00

Lauantain suunnitelmiin tulikin äkkimuutos. Olimme alunperin hahmotelleet matkaohjelman niin, että lauantaina olisi vuorossa Etelä-Tirolin (siis Italian puolen) nähtävyyksien kuten Schludersin kylässä sijaitsevaan Churburgin linnaan tutustuminen.

Aurinko paistoi kuitenkin siihen malliin, että käänsimme VW Touranin nokan kohti Pitztalin laaksoa. Itävallan puoleisen Tirolin kolme "The Laaksoa" ovat idästä länteen Ötztal, Pitztal ja Kaunertal. Ensimmäinen näistä on suosituin, mutta mielestämme kaksi viimeistä ovat huomattavasti kauniimpia. Ne ovat jyrkempiä ja laakson pohja kapeampi. Yksinkertaisesti ne ovat jylhiä. Laaksojen päässä sijaitsee jäätiköt. Pitztal ja Kaunertal muodostavat oman kaupallisen yhteenliittymän Gletcherparkin, paikan jossa Steinbock asuu. Ei siis se kirjailija vaan vuoristokauris. Tiedäthän, ne käyräsarviset.

Mahtavassa auringonpaisteessa ajoimmekin navigaattorin avustuksella Pitztaliin. Matkalla näkemämme pieni kolari sekoitti navigaattorin seuraamisen sillä seuraamuksella, että reittimme ei vienyt suoraan vuorten yli kuten navi alkujaan ehdotteli vaan jatkoimme vanhasta muistista Landeckin tunnelin (7 km) ja moottoritien (A12) kautta. Eipä tuo haitannut ja voisimme valita vuoristoreitin paluumatkalla.

Pitztal on 40 km pitkä. Laaksossa virtaa Pitze-joki (eli Pitzbach).
Pitztalissa on loma- ja hiihtoalue "Pitztaler Gletscher", jossa käy vuosittain 1,2 miljoonaa matkailijaa. Alueen hotelleissa ja täysihoitoloissa on 8 000 vuodepaikkaa. Seudun kyliä ovat Arzl im Pitztal, Wenns, Jerzens, St. Leonhard im Pitztal.

Juha on käynyt jäätiköllä joskus hamassa menneisyydessä vetämiensä hiihtoporukoiden kanssa. Olemme myös kerran lapsien kanssa yrittäneet käydä Pitztalin jäätiköllä kun matkasimme Euroopassa matkailuautolla, mutta olimme silloin liian aikaisin liikkeellä ja talvikauden jälkeen se oli viellä kiinni. Nyt olimme matkassa hieman myöhemmin ja toivoimme jäätikköalueen olevan jo käytössä kesävieraille. Näin aamulla ainakin tarkastimme netistä.

Perjantai 9.7. Alas ja Naudersiin

2010-07-10T00:56:00.001+03:00

Aikamme ylängöllä vaelleltuamme suuntasimme askeleemme takaisin hissien yläasemalle. Mare kulki leveälläkin polulla zikzakia. Se kuulemma oli helpompaa. Aika monta lisäaskelta siinä kyllä tulee. Vaellussauvoilla on olennainen hyöty. Dementiahiihto toimii slalomalueillakin. Sauvat tasapainottavat, auttavat alaslaskussa helpottaen jalan niveliin kohdistuvaa rasitusta ja myös yläkroppa saa liikettä. Suositellaan!

Yläasemalla oli aikaa vielä yhdelle ja sitten lasku. Ja kuten aina ennenkin kun tilasimme oluen ja kolan, niin tarjoilija laittaa oluen Juhan eteen ja kolan Maren eteen. Sitten seuraa vaihto ja hymyjä. Aikamoista rooliajattelua. Ja se ensimmäinen siis maistuu parhaimmalta, loput on liikaa. :)

Pientä seikkailua oli sitten hissin kanssa. Kaksikerroksinen hissi hyytyi lähdössä (onneksi ei matkalla) ja jouduimme koko konkkaronkka siirtymään viereiseen yksikerroksiseen vanhaan kondoliin. Tämä oli se, millä Juha oli laskeutunut ensimmäisen kerran Samnauhun parikymmentä vuotta sitten nuorena miehenä. Näin sitten historia toisti itseään vähän vanhemman nuoren miehen kohdalla.

Hissi toimi loistavasti ja laskeuduimme takaisin teletappimaahan. Suuntasimme auton kanssa tankkaukseen, koska polttoaineet ovat myös verovapaina halvempaa Samnaussa kuin Itävallan puolella.

Oli aika suunnata nokka kohti Naudersia ja eikun päivittämään matkablogi kuntoon! Lauantaina uudet kujeet ja uudet suunnat!

Perjantai 9.7. Maisemat ei tästä paljon parane

2010-07-10T00:42:00.002+03:00

Maisemat olivat sanoinkuvaamattomat. Vuorten eri sävyt mykistävät. Niiden majesteettisuus pistää vaikenemaan ja samalla sielu lepää.

Josku tulee mieleen, että ne ovat kuin maalatut kulissit, jonka joku on vetänyt näyttämän taakse. Mutta ei, ne ovat todellista. Ei ehkä ihan käsin kosketeltavaa mutta verkkokalvoille näkymät polttavat lähtemättömän jäljen. Joihinkin iskee lapinhulluus, minuun on iskenyt vuorikuume tai vuoristotauti sen positiivisimmassa merkityksessä.

Vesi on elämän lähde. Sen huomaa kuumassa korkeassa ilman alassa. Jos ei juo tarpeeksi, niin kohta iskeepi väsy. Ja joissain tapauksissa se ei ole hyvä asia. Siis vettä riittävästi mukaan ja vielä kun sitä myös juo, niin jaksaa paremmin. Vuoristotuuli ja alppiaurinko kuivattavat mehukkaimmankin aika äkkiä.

Vuoristopurojen raikkautta. Tosin Alpeilla veden väri voi olla aika mielenkiintoinen maa-aineksien mukaan. Toinen mielenkiintoinen juttu on optinen harha, joka kertoo joen virtaavan väärään suuntaan. Siis ylämäkeen.

Perjantai 9.7. Ylöspäin on mieli

2010-07-10T00:31:00.000+03:00

Yhä vain mieli tekee ylemmäs, ylemmäs on mieli. Tällä kertaa kuitenkin nousimme vuorille konepelillä eli kondolihissillä. Samnausta tai itseasiassa viereisestä Ravatchista nousee ylös kaksikerroksinen hissi ylös ylängölle. Se kulkee puolen tunnin välein. Viimeinen lasku on viiden maissa, johon oli suunnitelmamme osua iltapäivän ylänkövaeltelun jälkeen.

Kukkaloisto jatkui myös ylängöllä kolmitonnisten vuorien välissä lumipälvien keskellä. Ja muitakin sävyjä todellakin riitti.

Asennetta tarvitaan auringonotossakin. Tosin alppiaurinko paistaa aika lailla asenteella sekin. Ja jos tuuli puuttuu, niinkuin meidän tapauksessa, niin lämpökin nousee. Aika hienoa on kulkea yli 2000 metrin korkeudessa ylänkökattilan hiljaisuudessa, jossa maiseman muuttuessa myös äänet muuttuvat. Hetken kohisee virtaava puro. Haukka huutaa. Hiljaisuus. Ja jälleen uusi puro. Sekä omien askelien rahina. Saa nauttia!

Perjantai 9.7. Jyrkän paikan lisää ja heti

2010-07-10T00:10:00.000+03:00

Samnaun kylän ympärillä kohoavat valkohuippuiset vuoret. Kiven harmaa ja kasvien vihreys sekoittavat tähän taideteokseen omat sävynsä. Valo vielä maalaa omat vivahteensa pitkin päivää. Alppiniittyjen kukkien väriloisto on yltäkylläistä.

Kapeissa laaksoissa on vähän tilaa kasvattaa heinää, vihanneksia, hedelmiä, ylipäätään mitään. jokainen mahdollinen paikka on käytössä. Tavallisilla traktoreilla tai työvälineillä on näillä jyrkillä pellloilla aika vähän tekemistä. Käsityö on vielä arvossaan näissä maisemissa. Ja työkoneet muokkautuvat tilanteen mukaan.

Saakohan työntekijät näissä alppimaissa jyrkän paikan lisää? Tosin heinät rullautuivat aika helposti alamäkeen. Mutta joka saran jälkeen ylösnousu on sitten sitäkin raskaampaa. Ei kuitenkaan auta. Karjan on saatava heinänsä, jotta se tuottaisi maitoa, josta tehdään se makoisa sveitsiläinen suklaa.

Oli Samnaussa muuten myynnissä Fazerin parhaat ja teleskooppisauvojen varressa luki selvällä suomella "Auki" ja "Kiinni".

Perjantai 9.7. Taxfree shopping

2010-07-09T23:59:00.000+03:00

Matkamme suuntautui perjantaina taxfreen ihmeelliseen maailmaan. Naudersin lähellä (n. 23 km) sijaitsee teletappimaisen vihreän maiseman keskellä Samnaun kylä. Se on Sveitsin ainoa verovapaa vyöhyke, joka elää turismilla ja turisteja tuovalla verovapaalla myynnillä. Kylässä on vieri vieressä hotelleja ja sitten kauppoja, joissa myydään suurin piirtein samaa kamaa. Parfyymejä, alkoholia, tupakkaa, kalliita kelloja jne. Alkoholi ja tupakka ovat huomattavan halpoja, varsinkin kellojen lähtöhinta on sitä luokkaa ettei tämä tavallinen suomipoika oikein viitsi niistä tuliaisia ostaa. Muuta esim. elektroniikkaa on vähän ja hinta ei ole kummoinen verrattuna esim. saksalaisiin kauppoihin.

Kylä itsessään on hyvin siisti sveitsiläiseen tyyliin sopien. Talojen piparkakkumaiset koristelut ja rehevät kukkaistutukset ovat viimeisen päälle. Parkkipaikka löytyi autollemme helposti hieman syrjemmältä sivukujia ajaen. Sinänsä kylässä on vain yksi pääkatu.

Samnau on myös ja ehkä jopa pääosin talviurheilukeskus, joka on yhteydessä Itävallan puolelle Ishglin keskukseen. Allekirjoittanut on joskus parikymmentä vuotta takaperin lasketellut juuri Isghlistä Samnauhun ja takaisin.

Jyrkät vuoret kohoavat joka puolella kylän ympärillä ja kun aurinko paistaa niin se paistaa. Ostoskuumeen ohella nousi muutenkin lämpö. Aika rauhalliselta kylä vielä näytti, mutta vilkastuu varmasti Keski-Euroopan lomailijoiden saapuessa lähipäivinä.

Torstai 8.7. Rechenpaß ja koti Naudersissa

2010-07-09T22:02:00.000+03:00

Tyytyväiset kansainväliset seikkailijat suorittivat vielä pikaisen pysähdyksen Lago di Resialla, joka hautasi 1950 alleen Rechenin ja Graun kylät, joiden asukkaat pakotettiin evakkoon vastoin tahtoaan. Vain kirkontorni on jäänyt muistuttamaan entisestä paikasta. Järven pintaa nostettiin alunperin fasistien sähköprojektissa 22 metriä. Nyt torni on alueen tunnusmerkkejä.

Illan jo hämärtyessä automme suuntasi kulkunsa Itävallan puolelle. Nauders on oivallinen tukikohta lomailulle. Se sijaitsee lähellä Italian ja Sveitsin rajoja, joten päivämatkoja on helppo suunnata mielenkiintoisille alueille kolmessa eri maassa.

Naudersissa laitettiin vielä iltaruoka. Aamupäivällä oli hankittu A1 BeFree prepaid -kortti, jolla alkoi illalla blogin päivitys sujua paremmin. Nyt ei tarvinnut taistella niin paljon asetuksien kanssa kuin edellisenä vuotena. Ja nopeusluokka siirtyi 3G:n puolelle.

Torstai 8.7. Autovanhuksia

2010-07-09T21:47:00.000+03:00

Ajaessamme Italian puolella laakso leveni, ilmasto muuttui enemmän välimerentyyppiseksi ja viinitilat ilmaantuivat tien varrelle. Runsaasti viiniä tunnutaan viljeltävän Passerein laaksossa.

Matkamme johti pienten kaupunkien St. Leonardin ja Moosin kautta Meraniin (it. Merano). Se on kaupunki Etelä-Tirolissa Pohjois-Italiassa, Bolzano-Bozenin provinssissa. Kaupungin väkiluvuku vuoden on n. 35 000. Väestönlaskennan mukaan 51.5% kaupungin väestöstä puhuu äidinkielenään saksaa, 48% italiaa ja 0.5% ladinia.

Arvoimme hieman jäämmekö parkkiin ja tutustumaan kaupunkiin. Yhdestä parkkipaikasta jo luovuimme, koska ei saatu automaatista parkkilippua. Äkkipäätöksellä kurvasimme parkkitaloon jo kun olimme poistumassa keskustasta. Kun tulimme maantasolle kuulimmekin selostusta. Kuljimme ääntä kohden ja löysimme vanhojen autojen kokoontumisajon paraatin. Se oli juuri alkamassa, joten silmiemme ohitse lipui toistasataa mitä upeampaa kulkupeliä tyylikkäine kuljettajineen sekä matkustajineen. Muistikortti alkoi täyttyä äkkiä.

Aikamme autoja ihailtuamme kuljeskelimme vielä Meranin hämärtyvillä kujilla sametinpehmeässä ilmassa. Aika lämmin on tämä sametti.

Lopulta suuntasimme kohti Rechenpassia ja Naudersia.

Torstai 8.7. Taidesola

2010-07-09T21:30:00.000+03:00

Timmelsjoch on varsinainen taidesola. Ylhäällä solassa on paljon erilaista tilataidetta, joita voi koskea ja kokea. Tila eli vuorismaisemat antavat taiteelle ihan oman säväyksensä ja mittakaavan. Korkeatasoista taidetta.

Uutuutena ovat tulossa ja osa jo tullutkin nämä betonista rakennetut (joista kukin voi olla mitä mieltä tahansa). Tässä solan huipulla sijaitseva museo, joka kertoo solan ylittävän tien rakentamisesta. Tie avattiin liikenteelle 1959 vaiheikkaiden rakennustöiden jälkeen.

Alppitien Italian puoleinen osuus on paljon kapeampi ja myös haastavampi kuin Itävallan puolella. Tie kulkee äkkijyrkkien seinämissä ja välillä pimeissä tunneleissa. Välillä tie on vain yhden auton mentävä. Yhtä kaikki myös Italian puoli on henkeäsalpaavan kaunista maisemaa. Laaksosta tulee tien varteen paljon vaijereita. Maalaistalot huoltavat sitä kautta. Maito kulkee laaksosta tienvarteen ilmateitse.

Torstai 8.7. Salakuljettajien reitillä

2010-07-09T21:17:00.001+03:00

Ötztal päätyy Obergurglin kylään. Matka sinne vie suositun hiihtokeskuksen, Söldenin, läpi. Se sijaitsee 1 368 metrin korkeudessa. Sölden on talviurheilukeskus ja Itävallan suosituimpia matkailukohteita, ja siellä järjestetään alppihiihdon maailmancupin osakilpailu. Tirolin kuuluisia laaksoja ovat Ötztal, Pitztal ja Kaunertal.

Timmelsjochin alppitien varrelle oli rakennettu ja rakennetaan taidepläjäystä. Erilaista tilataidetta oli tarjolla turistien ihmeteltäväksi. Tässä salakuljetuksesta kertova monumentti, "Smugglers", joka avataan varsiaisesti vasta syyskuussa. Kansainväliset seikkailijat kuitenkin ottivat heti tuntumaa uutuuteen. Timmelsjoch reittinä oli (on?) myös kuuluisa salakuljetusreitti.

Viimeisten mutkien jälkeen aukeaa Timmelsjochista aavat näkymät niin Itävallan kuin Italian puolellekin. Vietimme tovin samoillen ylhäällä ennen matka jatkumista Italian puoleista tieosuutta. Raja kulkee juuri solassa.

Torstai 8.7. Timmelsjochin kierros

2010-07-09T20:55:00.001+03:00

Aamun auetessa kuumana ja aurinkoisena päätimme sunnitelmien mukaan lähteä edellisenä vuonna puoleen väliin jääneelle Timmelsjochin kierrokselle, joka veisi meidät Ötztalin kautta Timmelsjochin solan lävitse Italian puolelle sekä lopulta Meranin kaupungin ja Rechenpassin kautta takaisin Naudersiin.

Mare joutuikin yllättäen rattiin kokeilemaan, kun ystävälliset (oikeasti) itävaltalaiset poliisit pysäyttivät meidät Ötztalin suulla moottoritieltä poistuttaessa. Yllätys oli suuri kun ei löytynyt Juhan ajokorttia. Selpäpiitä kylmäsi ajatus siitä, että se olisi jäänyt vuokraamon pöydälle. Onneksi se myöhemmin löytyi rahapussin kätköistä. Hieman kylmä hiki virtasi poliisin tiukatessa korttia. HUH! Mutta onneksi vaimolla oli kortti paremmassa tallessa ja autokin osoittautui jopa sopivaksi myös Marelle.

Uuden kuljettajan verenpainetta nostivat runsaat moottoripyöräilijöiden ohella kilpapyöräilijät, jotka harjoittelivat viikonlopun kilpailua varten. Tiellä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Keskiviikko 7.7. Pitkän päivän päätös

2010-07-09T20:41:00.001+03:00

Lopulta alkoi näkyä automme parkkipaikka tekojärven toisessa päässä. Vaellus alkoi kaartumaan kohti loppua. Meillä oli aikomus palata takaisin järven toista reunaa, mutta kesäpolku kiersi vuorenkuvetta sen verran pitkään, että lopulta palasimme autolle loppumatkan samaa tietä padon reunalla kuin olimme matkaan lähteneetkin. Jalat hellinä, mutta mieli virkistyneenä saavuimme autollemme.

Naudersiin palasimme "hieman" kiertotietä, koska halusimme ajaa Silvretta Hohenalpenstrassen lävitse. Voralbergin puolella olikin oikein komeat "kehret" eli serpentiinit alas laaksoon. Taisi olla saman verran kuin tutussa Kaunertalissa. Tekojärvi muistutti muutenkin tuosta toisesta hyvin kauniista Tirolin laaksosta.

Kello tikitti kovaa kyytiä ja edellisestä päivästä viisastuneena poikkesimmekin matkan varrella supermarkettiin ja ostimme sapuskaa majallemme. Naudersiin päästyämme yksinkertainen mutta maukas päivällinen maistui eikä unta tarvinnut vaelluksen jälkeen houkutella. Ei tullut pieneen mieleenkään ruveta edes päivittämään blogia. Tosin yhteydetkään eivät olleet vielä kunnossa.

Keskiviikko 7.7. Kesäpolkua pitkin

2010-07-09T20:29:00.000+03:00

Kun olimme tulleet varsinaista vaeullusbaanaa pitkin alppimajalle, päätimme palata hieman extremempää polkua pitkin. Niinpä askeleemme suuntautuikin nk. kesäpolulle, joka kulki huomattavasti pääreittiä ylempänä. Välillä varsin kapea polku tarjosi äkkijyrkässä rinteessä mukavasti haastetta. Vaellussauvoista olisi ollut iloa monta kertaa.

Kuvattavaa matkan varella oli runsaasti. Sitkeät alppikukat värittävät kauniisti rinteitä. Monenväräsiä kukat ovatkin sinisen ja keltaisen eri sävyjä on runsaasti vihreällä patjalla.

Jokin verran kanssavaeltajia liikkui myös kesäpolulla, mutta selvästi vähemmän kuin menomatkalla. Aluksi väkeä tuli vastaankin, mutta porukka harveni koko ajan kellon kulkiessa eteenpäin. Paluumatka vei huomattavasti enenmän aikaa kuin menomatka, koska polku oli aika-ajoin hieman vaikea kulkuinen, välillä liukas, täynnä liikkuvia kiviä ja mahtavia maisemia. Ylitimme myös varsin vuolaan puronkin, Mare ilman kenkiä ja Juha coreen luottaen vain lahkeet kastuen. Mutta vanha viisaus sanookin ettei matka tapa vaan vauhti. Tuolla rinteellä tuo täytyy ottaa kirjaimellisesti.

Keskiviikko 7.7. Wiesbaderer Hütte

2010-07-09T20:17:00.000+03:00

Viimeiset metrit ylös kävelybaanaa jaksettiin suomalaisen kuivalihan avulla. Rankka nousu vaatii rankat eväät. Kuivaliha on oiva energian antaja tiiviissä paketissa. Kaikki ei tosin pidä sen mausta.

Alppimaja sijaitsee upealla paikalla Ochentalin päässä ja se toimii Piz Buinille ja muille kolmetonnisille suuntautuvien vaelluksien välietappina. Sieltä löytyy 60 petipaikkaa dormeissa ja huoneissa. Terassilta on upea näköala Piz Buinin jäätikölle.

Mikäs oli vetäesä pienet snitzelit auringon helliessä kasvoja ja lämmittäen jäseniä. Alppiaurinko on pistävä ja polttava jos sille päälle sattuu. Kertoimien tulee olla kohdallaan tai muuten on punanahka aika äkkiä.

Mare haluaa muistuttaa, että ensimmäinen maistuu parhaimmalta. Muut ovat oikeastaan liikaa.

Keskiviikko 7.7. Mountain highway

2010-07-09T20:03:00.001+03:00

Melkoinen karhunkierrosmainen highway kulkikin pitkin altaan reunaa. Allas kerää sulamisvedet vuorilta, jonka jälkeen ne johdetaan alempana olevaan toiseen järveen voimalaitoksen kautta. Vuorilta saa voimaa!

Altaan toisessa päässä käännyimmekin sitten kohti huippuja ja kuljimme yhden koululuokan ja lukuisten muiden vaeltajien tahtiin kohti lounaspaikkaamme.

Maisemat olivat puron ja polun varressa upeat. Myös nousua oli riittävästi. Myös murmeli nähtiin kurkkimassa kolostaan ja juoksemassa outoja vaeltajia pakoon. On aika iso otus. Ihan toista luokkaa kuin kotimaiset sopulit.

Onneksi polun varrelta löytyi mukavia levähdyspaikkoja. Ja mikäs oli vetäessä henkeä näissä henkeäsalpaavissa maisemissa. Kyllä henkeä sitten välillä vedettiinkin kunnolla. Onneksi talvi meni sauvakävellessä, niin nyt sitten voi nauttia kävelystäkin. Aika iso ero vuoden takaiseen kuntoon. Mare-raukka se joutuu tikuttamaan useita askelia pysyäkseen Juhan perässä.

Lopulta alkoi jäätikkö lähestymään ja tiedossa oli lounas ylhäällä vuorilla.

Silvretta on vuoristoalue, joka rajoittuu Itävallan Tirolin ja Voralbergin sekä Sveitsin Graubündenin osavaltioiden välillä. Silvretta Hochalpenstrasse yhdistää Tirolin ja Voralbergin. Tunnetuin joskaan ei korkein alueen huipuista on kuvassa näkyvä Piz Buin (3312 m). Korkein alueen huipuista on Piz Linard (3411 m).

Kolmetonnisia alueelta löytyy useita:

Piz Linard 3411m (11,201 feet)
Fluchthorn 3399m (11,165 feet)
Piz Buin 3312m (10,880 feet)
Verstanclahorn 3301m (10,831 feet)
Piz Fliana 3284m (10,775 feet)
Silvrettahorn 3244m (10,657 feet)
Augstenberg 3228m (10,611 feet)
Plattenhörner 3221m (10,568 feet)
Dreiländerspitze 3212m (10,539 feet)
Piz Tasna 3183m (10,443 feet)
Gross Seehorn 3123m (10,247 feet)
Gross Litzner 3111m (10,207 feet)
Flüela Wisshorn 3088m(10,132 feet)
Piz Minschun 3072m(10,079 feet)
Piz Faschalba 3051m(10,010 feet)
Piz Davo Lais 3027m

Keskiviikko 7.7. Ylös vuorille

2010-07-09T10:43:00.001+03:00

Maren synttäripäiväksi olimme suunnitelleet vuoristovaelluksen. Eikun kello ajoissa soimaan ja kohti Silvretta Hochalpenstrassea. Auto starttasi Naudersista klo 7.30.

Päivä oli mitä upein kun ajelimme kohti vaelluksen lähtöpaikkaa eli Bielerhöhea ja Silvretta Stauseeta. Matkalla maisemat olivat upeat ja pysähdyimme kuvaamaan laitumella olevia eläimiä. Olivat muuten myös tiellä, joten varsinkin lehmiä sai väistellä. Rouvat kun luulivat omistavansa tien.

Nousimme Silvrettaan Ischglin kautta, joten ihan sykeröä tie ei vielä ollut, mutta nousua toki oli ihan mukavasti. Tie on maksullinen tie kuten useimmat hochalpenstrasset ovat.

Auton jätimme Stauseen rannan parkkipaikalle ja suuntasimme askeleemme vuorille. Tavoitteeksemme asetimme lounaan Wiesbadner Hüttella.

Tiistai 6.7. Tirol

2010-07-09T10:25:00.001+03:00

Matkamme vei pienissä sadekuuroissa Garmisch-Partenkirchenin ohi tuttua tietä pitkin Fernpassin solaan. Siellä pidimme pikku pysähdyksen tutulla paikalla Zugspitzeblickin kohdalla. Tämä kuvakulma on ikuistettu aika monta kertaa, mutta aina se näyttää yhtä hienolta. Tätä on tultu hakemaan ja toivottavasti tätä myös saadaan. Vuoriin ei kyllästy. Ne elävät eri vuoden ja vuorokauden aikoina. Värit ja varjot vaihtuvat jatkuvalla sykkeellä. Maisema on aina uusi. Vuorten majesteettisuus mykistää ja sielu lepää niitä katsellen. Tänne mieleni halajaa aina uudelleen.

Ostettiin autoon Itävallan moottoriteillä tarvittava Vingnette-tarra tuulilasiin ties monennen kerran Nassereithin rastilta.

Saavuimme tukikohtaamme, Naudersin kylään aikataulusta muutaman tunnin myöhässä puoli yhdeksän aikoihin illalla. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtämään ja majapaikkamme parvekkeelta näkyvä kirkko kumautteli kellojaan hiljakseen.

Majapaikkamme sijaitsee kylän laitamalla Mpreis -kaupan ja linnan välissä erinomaisella paikalla. Hieman paikallisliikenne aiheuttaa ääniä, mutta muuten paikka on todella rauhallinen. Viidenkymmenen neliön, makuuhuoneen, olohuoneen, keittiö, WC:n ja kylpyhuoneen muodostama lomahuoneisto on erittäin siisti ja viihtyisä. Viimeisen päälle kunnossa. Mikro tosin puuttuu, mutta ei haittaa.

Tultiin sen verran myöhään paikalle, että kaupat olivat jo kiinni ja iltapalat ostettiin huoltamolta.

Tiistai 6.7. Fürstenriedin palatsi

2010-07-09T10:12:00.001+03:00

The European Christian Internet Conference järjestetään vuonna 2011 Münchenissä. Siksi matkalla Tiroliin pysähdyimme München laidalle kuvaamaan seuraavan ECICin paikkaa eli Fürstenriedin palatsia. Linna toimii tällä hetkellä katolisen kirkon koulutuskeskuksena. Juha kierteli paikkaa yhdessä paikkaa ylläpitävien nunnien kanssa. Ihan saksankielellä piti kommunikoida. Aika kankeeta oli, mutta ymmärretyksi tuli. Oikein oli sopiva mesta seuraavalle konferenssille.

Tiistai 6.7. Ostoksilla

2010-07-09T09:57:00.000+03:00

Kun kerta on mahdollista, niin ei auttanut muu kuin tehdä pyhiinvaellus Pyhän Stevenin kappeliin eli paikalliseen Apple Storeen. Ja olihan se sen arvoistakin.

Apple Storethan ovat macin käyttäjien meccoja, joista saa kaikkea Appleen liittyviä tuotteita. Lisäksi kaupassa voi viettää aikaansa uusia laitteita selailemalla, keskustelemalla Genius Barin maccinerojen kanssa tai kuunnella opetustuokioita, joissa käydään läpi Macin ja sen ohjelmien saloja.

Nyt ajatuksissa siinteli kaksi sanaa: iPad ja iPhone 4

Ja ah autuutta, sieltähän ne löytyivät.

Marius ja Miklos ovat kumpikin macin käyttäjiä, joten meillä menikin tovi uusiin leluihin tutustuessa. Onneksi järki säilyi päässä ja luottokortti lompakossa eikä tullut tehtyä heräteostoksia matkabudjetin kustannuksella.

Tässä se on. Omassa kädessä, iPhone 4. Ja salaa kuvattuna. Juha sai heti huomautuksen kaupassa kuvaamisesta. Mutta ei voinut mitään. Pakko kuvata.

Uusi iPhone tuntuu kädessä painavammalta kuin vanha. Mutta antoi kaikesta antennikohusta huolimatta aika pätevän vaikutelman. Onneksi vanhan iPhonen sopimus umpeutuu elokuussa. On ilmeisesti aika vaihtaa! Uuden iPhone 4:n 5 Mp kamera, HD video ja videoiden editointi suoraan puhelimessa huokuttavat kovasti.

Sonera, vauhtia sopimuksiin!

Tasapuolisuuden vuoksi suuntasimme askeleemme paikallisoppaidemme ohjauksessa myös Maren meccaan eli nukkekotikauppaan. Ja kyllä se karkkikaupa olikin. Kaikkea mielenkiintoista löytyi aterimista piparkakkumuotteihin ja ompelukoneeseen.

Ostoksien jälkeen olikin aika suunnata kohti etelää. Kiitos Mariukselle ja Miklosille mielenkiintoisesta kävelykierroksesta!

Tiistai 6.7. Ylös kirkontorniin

2010-07-09T09:41:00.000+03:00

Lounaan jälkeen kipusimme Pyhän Pietarin kirkon (Alte Peter) torniin, josta on huikeat näköalat Muncheniin ja aina vuorille jos sää on hyvä. Nyt taivaalla oli pilviä, joten alpit eivät vielä näyttäytyneet meille.

Tornista aukesi hieno näköala niin Englantilaiseen puistoon, televisiotornille, Mariankirkolle kuin raatihuoneellekin (uudelle ja vanhalle).

Tornin näköalatasanteelle vei hyvin kapeat puiset portaat, joten vilkkaassa turistiliikenteessä sopu sijaa antoi ja vastakkain tulevat ja menevät eri kansallisuudet puuskuttivat yhdessä. Rappusia muuten riitti. Tosin kunto näytti Juhalla parantuneen selvästi.

München on hieno kaupunki ja tutustumisen arvoinen. Sieltä löytyy näkemistä ja kokemista roppakaupalla. Lyhyt muuta,man tunnin visiittimme riitti vain pieneen raapaisuun ja vanhankaupungin ympärikävelyyn. Ei huono mesta ainakaan Octoberfestien aikaan!

Tiistai 6.7. Lounas Biergartenissa

2010-07-09T09:29:00.000+03:00

Biergarten (suom. olutpuutarha) on erityisesti Saksassa tyypillinen kesäisin avoinna oleva puiston keskelle rakennettu ulkoilmaravintola. Klassisessa baijerilaisessa biergartenissa erikoisena piirteenä voidaan pitää asiakkaiden oikeutta tuoda mukanaan nautittavaksi omia ruokaeväitään.

Me nautimme kuitenkin paikallisesta nakkiputkasta perinteisen lounaan: Weisswurstia ja brezelia.

Torin laidalla olevasta lounaspaikasta oli mukava seurata elämää ja tapahtumia. Torilla oli myytävänä vähän kaikkea. Juustot eivät olleet niitä kevytversioita vaan rasvaprosentit huiteli jossain 50% tuntuvilla. Chiliä löytyi ja jotain suomalaiselle aivan käsittämätöntä: viinejä myytiin muiden luonnontuotteiden vierellä torin kojuissa.

Tiistai 6.7. Uusi synagooga

2010-07-09T09:20:00.000+03:00

Münchenin uusi synagooga, Ohel Jaakobin synagooga, on rakennettu vanhan kaupungin keskelle. Rakennuksen arkkitehtuuri (Rena Wandel-Hoefer and Wolfgang Lorch) istuu erinomaisesti vanhojen talojen keskelle. Itse rakennus on mielenkiintoinen taideteos. Kivestä rakennetun synagoogan sisällä on valolla suuri merkitys.

Synagooga sijaitsee Pyhän Jaakobin aukiolla ja otettiin käyttöön natsien Kristalliyön 68. muistopäivänä vuonna 2006.

Tiistai 6.7. München

2010-07-09T08:52:00.001+03:00

München [ˈmʏnçən] on Saksan kolmanneksi suurin kaupunki Berliinin ja Hampurin jälkeen. Se sijaitsee Etelä-Saksassa Isarjoen varrella Baijerin osavaltiossa ja on myös osavaltion pääkaupunki. Kaupunki on perustettu vuonna 1158. Sen väkiluku oli vuonna 2007 noin 1,3 miljoonaa.

München on surullisen kuuluisa Hitlerin seikkailuista kaupungissa sekä vuoden 1972 olympialaisten terroristi-iskusta.

Romanttisessa mielessä kaupungissa alkoi Kaarle Kustaan ja Silvian rakkaustarina. Silviahan oli olympialaisten opastehtävissä.

Kaupungin keskellä sijaitseva vanhakaupunki on vilkas ostos- ja turistikeskus. Paljon nähtävää ja koettavaa.

Tiistai 6.7. Vuvuzela soi

2010-07-09T08:45:00.000+03:00

Münchenin kentällä auton nouto sujui helposti ja sujuvasti. Mitä nyt papereihin merkittiin kuljettajan puoleisen etuvanteen kraapaisut ettei turhaan tarvitse maksaa.

Kentältä suunnattiin auton (VW Touran, jolla ajettu 1500 km) kanssa kohti keskustaa. Auton ääniohjattu navigaattori vei meitä näppärästi kaupungin halki alkavassa ruuhkassa. Olimme sopineet tapaamisen Bayerin luterilaisen kirkon verkkotoimistoon Marius Streckerin (oik.) ja Miklos Gayerin kanssa. Kumpikin tuttuja ECIC:stä. Auto saatiin näppärästi parkkiin kirkon toimitalon kellariin.

Toimistosta löytyi mukavat vuvuzelaa ja Saksan jalkapallojoukkuetta kannattavaa mukavaa miestä. Ja eikun kaupungille katselemaa mielenkiintoista Müncheniä, tuota vapaamielistä kaupunkia vanhoillisen Bayerin keskellä.

Tiistai 6.7. konetta odotellessa

2010-07-09T08:36:00.001+03:00

Viimeiset viestit vielä kotimaisilla yhteyksillä ja sitten lähdetään saksalaisin siivin kohti Müncheniä tuota Bayerin pääkaupunkia.

Laukut eivät lopuksi paljon painaneet. Juhalla vain 11 kg. Reppu painaa vähän enenmän kun siellä on kamerat ja muut romppeet.

Enää ei jo aamun aikaisuuden vuoksi jatkettu perinnettä kahvista ja konjakista kentällä. Juha ei olisi juonut muutenkaan.

Kohti uusia seikkailuja!

Tiistai 6.7. Kone aamuauringossa

2010-07-06T05:59:00.003+03:00

Aurinko on noussut jo ajat sitten ja vuorossa on aamukahvit kentällä. Checkkaus sujui suorastaan joutuisasti koska tsekkasimme itsemme sisään jo eilen illalla. Nyt vain odotellaan koneeseen pääsyä. Toivottavasti laukut ei päädy Tokioon.

Tiistai 6.7. Laukut valmiina

2010-07-06T04:19:00.002+03:00

Reput ojennuksessa ja valmiina lähtöön. Ruumaan menevän laukun paino on 11 kg joten suhteellisen kevyesti mennään. Ihan vaellukselle ei sentään mennä. Tosin sillekin huomenna keskiviikkona, jos Jumala suo ja jalat kantaa.

Bon Voyage ja jotain muuta ulkomaan kieliä! Kansainväliset seikkailijat lähtee liikkeelle!

Casanovan taloon

2010-07-05T23:50:00.001+03:00

Lomamatkamme vie meidät tänä vuonna myös gondolien ja kanavien kaupunkiin. Tuohon hirvittävän kalliiseen, once on lifetime -kohteeseen, Venetsiaan. Varasimme sinne majoituksen Hotels.com-sivuston suosituksien mukaan, hieman netin keskusteluja ja arviointeja eri palstoilta katsellen. Löytyi lopulta suhteellisen kohtuuhintainen ja kivan näköinen, mutta vaikean niminen hotelli: Ca' Bragadin Carabba. Ja kuinka ollakaan, mainostekstiensä mukaan kyseinen palatsi on aikanaan majoittanut myös Ciacomo Casanovaa! Kait jokainen palatsi Venetsiassa sitä on tehnyt tai ainakin väittää tehneensä.

Sattuneesta syystä Venetsiassa lienee maailman pahimmat parkkiongelmat. Hotellimme läheltä ei saa parkkitilaa autolle ei sitten millään. Syy lienee siinä että kaupungissa ei autoilla juuri liikuta paitsi ampfibioautoilla. Varasimme siis myös autolle majoituksen Tronchettosta.

Innolla odotamme Venetsiaa, sen haisevia kanaaleja, hirvittäviä turistilaumoja, pöyristyttävän ylihinnoiteltuja kahviloita, ziljoonia kuvauskohteita ja tietenkin asiaankuuluvaa gondoliajelua rankkasateessa!

Teema matkalle

2010-07-03T11:37:00.001+03:00

Nyt on lomamatkan teema pohdinnan alla. Vahvalla sijalla ovat tällä hetkellä "Ylös vuorille ja alas kanaaleille" ja "Linnoja ja palatseja"

Sitä pitää alkaa näköjään pakkailla. Viimeisiä suunnitelmiakin tehdään aamukahvin avulla. Kotimieheksi jäävälle Pauliinalle miettiä ohjeita ja tiistaina sitten Lufthansan kyydissä Müncheniä kohden. Naamakirjassa sovittiin treffit heti aamuksi Mariuksen ja Miklosin kanssa. Kiva kun paikalliset viitsivät näyttää hieman kaupunkia heti matkan alkuun. Saattaa lipsua myös hieman työnteon puolella kun pitää käydä kuvaamassa ensi vuoden ECICn pitopaikka.

Casanovan taloon

2010-06-21T07:44:00.001+03:00

Lomamatkamme vie meidät tänä vuonna myös gondolien ja kanavien kaupunkiin. Tuohon hirvittävän kalliiseen, once on lifetime -kohteeseen, Venetsiaan. Varasimme sinne majoituksen Hotels.com-sivuston suosituksien mukaan, hieman netin keskusteluja ja arviointeja eri palstoilta katsellen. Löytyi lopulta suhteellisen kohtuuhintainen ja kivan näköinen, mutta vaikean niminen hotelli: Ca' Bragadin Carabba. Ja kuinka ollakaan, mainostekstiensä mukaan kyseinen palatsi on aikanaan majoittanut myös Ciacomo Casanovaa! Kait jokainen palatsi Venetsiassa sitä on tehnyt tai ainakin väittää tehneensä.

Sattuneesta syystä Venetsiassa lienee maailman pahimmat parkkiongelmat. Hotellimme läheltä ei saa parkkitilaa autolle ei sitten millään. Syy lienee siinä että kaupungissa ei autoilla juuri liikuta paitsi ampfibioautoilla. Varasimme siis myös autolle majoituksen Tronchettosta.

Innolla odotamme Venetsiaa, sen haisevia kanaaleja, hirvittäviä turistilaumoja, pöyristyttävän ylihinnoiteltuja kahviloita, ziljoonia kuvauskohteita ja tietenkin asiaankuuluvaa gondoliajelua rankkasateessa!

2010-06-08T07:32:00.001+03:00

Lentoliput Müncheniin on ostettu, auto varattu, majoitukset varattu...nyt odotellaan vain loman alkamista. Alpit, täältä tullaan taas!